Mustekalan lipevä liero liikahteli uunivuoassa. Imukupit surkastuivat pieniksi, yksi raajoista kohosi rauhallisesti massasta ylitse muiden. Kymmenen jalkaterän ja suipon pään viimeinen matka ennen mahalaukun eteerisiä nesteitä oli alkanut jo aiemmin.

Pakastimen pohjukasta pannulle -matka lähti Välimeren lämpimistä vesistä, jossa huumausaineita käyttäneen entisen ammattinyrkkeilijän nyrkin kokoinen nilviäinen jäi kalastajan haaviin. Jäisiä kuukausia myöhemmin kotikeittiön skalpeerausasemalla hauottiin henkeä. Yhteys nyrkkeilijään oli odotettua suurempi: nilviäisen näivettynyt aivomassa kun rajoittui rusinaan.

Hampaiden välissä naksuessa sitkoksesta ei ollut tietoakaan. Hyvin heilutellut lihat lämpenivät mureaksi kokonaisuudeksi. Kumihansikkailla ei olisi kosketeltu, mutta haarukasta miellään haukattiin. Elämä on erikoista, eikä nilviäisen kuolema sen kiehtovampaa.

Globaalin ongelman ratkaisu ei ole lokaali tahtotila. Kierrättämisen livetessä maailmanparannuksen unettomista unista asunto-osakeyhtiön joukkovoiman vaakuuttajaksi manifestona yhtiöjärjestykseen, ei Plussa-kortti voisi toimittaa kirjanmerkkiä parempaa paikkaa.

Rahanarvoiset edut vilisevät silmissä, kun oranssit pallot poukkoilevat epätoivoisesti kirjan rivien välissä. Hyllymetrit kasvavat kulutushysteriaa kovemmalla volyymilla, keskeneräiset lukunautinnot lisääntyvät kuin kevään yllättämät kaupunkikanit, mutta plussakortti ei kahdennu. Ja sivut ovat sekaisin.

Hiljaa. Hiljaa.

Lauantaiaamun riksahdus kaikuu soseutetusta päästä onteloita pitkin hartauteen hiljentyneille seinille. Lapsiperheen aikainen viikonloppu on vaihtunut edellisen illan maulta muistuttavaksi röyhtäykseksi. Makuuhuoneen seisova ilma muodostaa muurin inhimillisen erehdyksen - lyhyeksi jääneen yöunen ja puolenpäivän aamuvirkun shoppailijan välille.

Joulun kellot kajahtaa.

Maljakosta koristellun joulukuusen valot välähtävät illan hämärtyessä. Joulukonsertti Johanneksen kirkossa saa ihmismassan muistuttamaan päämäärätiedotonta karjalaumaa. Tungos yltyy massiivisiin mittoihin keskikäytävällä. Pelokkaina poukkoilijat metsästävät istumapaikkoja. Vain huomatakseen istuduttuaan, että puolet paikoista on vielä täyttämättä tuntia ennen konsertin alkua.

Kautta avaruuksien…

Matka suuntaa atmosfäärin kautta Milanoon. Aattoa enteilevä pakkausmenetelmä muuttaa matkaajan pukki partasuun kuriiriksi. Vaikka grand old man itse ei esiinny eteläisemmässä ilmapiirissa, paketoitu käärö saanee paketteja poikineen.

Kurkku glögiin kyllästyneenä silmät harottavat ristikkoa tyhjällä ruudulla. Hitaan kirjoittamisen liukastuseste - väsymys - ei ota haihtuakseen. Eikä aikamatka sohvan ja sängyn välillä ole mahdottomuus, vaikka ruho onkin jo siirtynyt horisontin suuntaiseen, relaksoituneeseen ulottuvuuteen.

4:15 pm, the autumn sky turns to night.

- The only good thing having this dark autumn is that first you think it’s late night, but after a while you realize that it’s early afternoon. And there’s all the evening still to be spent.
- Hmm. The only good thing living in dark is that everyone looks good.

Kirjahylly ostamatta. Taulut ripustamatta. Verhot tankoa odottamassa. Ja ajatukset jäsentyneinä lauseen mittaisiksi itseilmaisun jokamiesluokan painajaisiksi.

Aikarauta ei ole vain kosminen kapistus, kaappikello tai post-modernin maailmankaikkeuden täyteen vauhtiin kiihdytetty mielikuvitushidastin. Se ei ole taikakone eläimelliseen elämään, vaikka nupista viisarin viistokulmaan pysäyttäisi.

Kasa kirjallisuutta kertyy syventyviä silmiä rivakampaan rytmiin. Hiljainen iltapäivä haluaa vetää peiton korville ja keskittyä - ei mihinkään. Ajatuksen juova harhailee sokkona moottoritiellä. Pätkittynä pieneen muottiin, maailmankuvaa muokkaaviin statuspäivityksiin.

Time weights down on you like an old, ambiguous dream. You keep on moving, trying to slip through it. But even if you go to the ends of the earth, you won’t be able to escape it. Still, you have to go there - to the edge of the world. There’s something you can’t do unless you get there.

- Haruki Murakami, Kafka on the Shore