Hellekilvoittelun innoittama kansa punertaa. Niska, nenä ja käsivarret. Jokainen osa perusteellisesti, eri perusteella.

Elämän tähtihetkien virvoittama todellisuus palautuu päivästä toiseen alitajunnasta tietoisuuteen. Päivä ei seuraa toista. Tuntien rykelmät noudattavat satunnaisotannan sinfoniaa. Aika kuluu todellisuudessa, jossa tylsistyminen on epätietoisuudesta ahdistuvien ammattisairaus. Täydellisen elämän salaisuus on yksinkertainen: leikkaa poninhäntä pois puutarhasaksilla.

On päiviä, jolloin ei tiedä mistä aloittaa. Ja on päiviä, jolloin savotta on hoidettu ennen kuin vesuri on löytynyt liiteristä. Kotimaan matkailusta unelmoivana päätin suunnata suunnitelmat ulkomaille.

Päätösprosessin liukasteet olivat jääneet hankkimatta, kun ensimmäinen utopia kohtasi ajatusvirheen. Kolme viikkoa vai kaksi viikkoa? Pohjoiseen vai etelään? Kaupunkiin vai maaseudulle? Kesäkuussa vai syyskussa?

Liikekannallepanon kannalta olennaiset attribuutit taipuilevat kuin Bilbaon Guggenheim-museon titaanista valettu seinä. Maailma on kompleksi, mutta liiketoimintastrategiat tuntuvat höyhenen keveiltä päätöksiltä tasapainoisen kesäloman alkumetrien ajatuksiin verrattuna.

Pienen aivokapasiteettiripuloinnin jälkeen valkaistu paperi oli mustekynän tuhruista rusehtunut. Hyvää yötä.

Hiljainen ilta kotona henkii Itä-Suomen pikkualppien vastakohtaa. Pohkeen puolivälistä painanut mono on jättänyt harmaantuvan muiston heikkoon lihasmassaan. Seuraavan aamun tehokäyttöä odottavissa aivosoluissa piilee isompi yllätys.

Jos viikonloppu olisi oodi ikuiselle elämälle, saattaisi viikonloppu jatkua seuraavaksi. Epätodellisesta epätietoisuudesta, pienestä rinnekulman kehdosta ei pärisevällä potkurikoneella kuitenkaan ole aikuisen arkeen monen metrin pudotus.