4:15 pm, the autumn sky turns to night.
- The only good thing having this dark autumn is that first you think it’s late night, but after a while you realize that it’s early afternoon. And there’s all the evening still to be spent.
- Hmm. The only good thing living in dark is that everyone looks good.
Kirjahylly ostamatta. Taulut ripustamatta. Verhot tankoa odottamassa. Ja ajatukset jäsentyneinä lauseen mittaisiksi itseilmaisun jokamiesluokan painajaisiksi.
Aikarauta ei ole vain kosminen kapistus, kaappikello tai post-modernin maailmankaikkeuden täyteen vauhtiin kiihdytetty mielikuvitushidastin. Se ei ole taikakone eläimelliseen elämään, vaikka nupista viisarin viistokulmaan pysäyttäisi.
Kasa kirjallisuutta kertyy syventyviä silmiä rivakampaan rytmiin. Hiljainen iltapäivä haluaa vetää peiton korville ja keskittyä - ei mihinkään. Ajatuksen juova harhailee sokkona moottoritiellä. Pätkittynä pieneen muottiin, maailmankuvaa muokkaaviin statuspäivityksiin.
Time weights down on you like an old, ambiguous dream. You keep on moving, trying to slip through it. But even if you go to the ends of the earth, you won’t be able to escape it. Still, you have to go there - to the edge of the world. There’s something you can’t do unless you get there.
- Haruki Murakami, Kafka on the Shore
Perheperjantai. Viikko ei ole vanhentunut, vaikka keskiviikon raksalounasta on sulateltu jo kaksi yötä. Beefy Queen on karu kuin korsetissa baletintanssijan urasta haaveileva valkoinen valas. Mutta kerta toisensa jälkeen kutsuu luokseen kuin Pikkuroban putka.
Sekavasta seinän ruokalistasta erottuu grillipihvi, 11,90. Mojova mättö toimii moitteetta työn raskaan raatajille. Salaatilla on turha kaunistella, kaalinlehti koristaa ja saa naarmuisen lautasen sykkimään. Työpaikkaruokalaksi tukevassa kuningattaressa on charmia kuin nostalgiaa Neuvostoliitossa.
Sisäfileenä myyty mureke toimii, mutta mitä olisi miehen annos ilman ketsuppia ja sinappia - tahmaisista, kämmeneen liimautumista purkeista puristeltuna? Kokonaisuuden kristallisoi paperiset pöytäliinat, heiluvat tuolit ja kuolinpesästä haalittu kaatopaikkataide. Kaikessa karuudessaan pulska paikka vetää vertoja fine dining lounaalle. Ainakin vain toisessa tulee täyteen.
Istumme pitkää perjantain illallista. Primon asemaa ajanut tuhti pasta con salsiccia on loppusuoralla, kun hajoavan ruumiin makea tuoksu alkaa vihdoin haihtua.
Hetkeä aiemmin perulainen, vuosia laittomana siirtolaisena perheelle työskennellyt pyöreä intiaani on pusertanut poimuttuvan niskansa hikikarpaloille. Vieressä, Roger Mooren skottienglantia puhuvan, Sean Conneryn partatyylillä harmaantuvan italialaisen kemikaaliyhtiön ex-johtajan hiljaisen äänen jokaisessa sanassa on enemmän asiaa, kuin keskiverto italon elämäntarinassa. Ranskalais-kreikkalainen illallisen ilopilleri ja huonosti tyttärensä asunnossa harjoitettua salasuhdetta peitellyt kemikaalijohtajan vaimo pyytää Mercedes Benzillä kouluun ajelevaa kommunistitytärtään hankkimaan jälkikasvua. Vauvat kun ovat niin suloisia.
Illallinen etenee. Jäljellä on jäätelö, huurteinen tai aamun kuurteinen heikko humala - auton avainten arvonta. Kuusikymppisen kemikaalijohtajan tarkka katse liikkuu rauhallisesti. Kuin odottaen sitä hetkeä, kun sairauden mädännyttämän ruumiin oikea puoli tavoittaa aivot, ja rullatuolin voi vaihtaa sinkkisänkyyn.
Katolilais-luterilainen tuttavapariskunta nai toisensa Katolilaisessa kirkossa. Tapa-luterilainen ei laittanut erityisesti painoarvoa pienille muotoseikoille. Pappi kun ei suostunut suussa sulavaa makunautintoa pariskunnan puolikkaalle jakamaan. Pieniarvoiseksi osoittautui myös avioliittoon siunaamatta jättäminen - kirkkomuodollisuudet kun olivat yleisesti ottaen katon päälleen saaneelle tärkeää.
Jälkikäteen suurennuslasi ja sanakirja paljastivat kuitenkin mielenkiintoisia yksityiskohtia. Avioliittopapereissa pariskunta oli allekirjoituksellaan lupautunut kastamaan kaikki lapsensa Paavin pyhään puhtauteen.
Syrjintä, petos ja uhkailu - mikä kirkollinen kolminaisuus. Tuomion täytäntöönpanon yksityiskohtia jäi jähmeä takalohko silti ihmettelemään. Jos lasta ei altaalle kuulu, kostaako hurjistunut, lampaiden kerintäsaksilla huitova inkvisiittori kastraatiolla?