Jos viikonloppu olisi oodi ikuiselle elämälle, saattaisi viikonloppu jatkua seuraavaksi. Epätodellisesta epätietoisuudesta, pienestä rinnekulman kehdosta ei pärisevällä potkurikoneella kuitenkaan ole aikuisen arkeen monen metrin pudotus.

Pakastimen pohjukasta pannulle -matka lähti Välimeren lämpimistä vesistä, jossa huumausaineita käyttäneen entisen ammattinyrkkeilijän nyrkin kokoinen nilviäinen jäi kalastajan haaviin. Jäisiä kuukausia myöhemmin kotikeittiön skalpeerausasemalla hauottiin henkeä. Yhteys nyrkkeilijään oli odotettua suurempi: nilviäisen näivettynyt aivomassa kun rajoittui rusinaan.

Hampaiden välissä naksuessa sitkoksesta ei ollut tietoakaan. Hyvin heilutellut lihat lämpenivät mureaksi kokonaisuudeksi. Kumihansikkailla ei olisi kosketeltu, mutta haarukasta miellään haukattiin. Elämä on erikoista, eikä nilviäisen kuolema sen kiehtovampaa.

Rahanarvoiset edut vilisevät silmissä, kun oranssit pallot poukkoilevat epätoivoisesti kirjan rivien välissä. Hyllymetrit kasvavat kulutushysteriaa kovemmalla volyymilla, keskeneräiset lukunautinnot lisääntyvät kuin kevään yllättämät kaupunkikanit, mutta plussakortti ei kahdennu. Ja sivut ovat sekaisin.

Lauantaiaamun riksahdus kaikuu soseutetusta päästä onteloita pitkin hartauteen hiljentyneille seinille. Lapsiperheen aikainen viikonloppu on vaihtunut edellisen illan maulta muistuttavaksi röyhtäykseksi. Makuuhuoneen seisova ilma muodostaa muurin inhimillisen erehdyksen - lyhyeksi jääneen yöunen ja puolenpäivän aamuvirkun shoppailijan välille.

Joulun kellot kajahtaa.

Maljakosta koristellun joulukuusen valot välähtävät illan hämärtyessä. Joulukonsertti Johanneksen kirkossa saa ihmismassan muistuttamaan päämäärätiedotonta karjalaumaa. Tungos yltyy massiivisiin mittoihin keskikäytävällä. Pelokkaina poukkoilijat metsästävät istumapaikkoja. Vain huomatakseen istuduttuaan, että puolet paikoista on vielä täyttämättä tuntia ennen konsertin alkua.

Kautta avaruuksien…

Matka suuntaa atmosfäärin kautta Milanoon. Aattoa enteilevä pakkausmenetelmä muuttaa matkaajan pukki partasuun kuriiriksi. Vaikka grand old man itse ei esiinny eteläisemmässä ilmapiirissa, paketoitu käärö saanee paketteja poikineen.

Kurkku glögiin kyllästyneenä silmät harottavat ristikkoa tyhjällä ruudulla. Hitaan kirjoittamisen liukastuseste - väsymys - ei ota haihtuakseen. Eikä aikamatka sohvan ja sängyn välillä ole mahdottomuus, vaikka ruho onkin jo siirtynyt horisontin suuntaiseen, relaksoituneeseen ulottuvuuteen.

- The only good thing having this dark autumn is that first you think it’s late night, but after a while you realize that it’s early afternoon. And there’s all the evening still to be spent.
- Hmm. The only good thing living in dark is that everyone looks good.

Aikarauta ei ole vain kosminen kapistus, kaappikello tai post-modernin maailmankaikkeuden täyteen vauhtiin kiihdytetty mielikuvitushidastin. Se ei ole taikakone eläimelliseen elämään, vaikka nupista viisarin viistokulmaan pysäyttäisi.

Kasa kirjallisuutta kertyy syventyviä silmiä rivakampaan rytmiin. Hiljainen iltapäivä haluaa vetää peiton korville ja keskittyä - ei mihinkään. Ajatuksen juova harhailee sokkona moottoritiellä. Pätkittynä pieneen muottiin, maailmankuvaa muokkaaviin statuspäivityksiin.

Time weights down on you like an old, ambiguous dream. You keep on moving, trying to slip through it. But even if you go to the ends of the earth, you won’t be able to escape it. Still, you have to go there - to the edge of the world. There’s something you can’t do unless you get there.

- Haruki Murakami, Kafka on the Shore

Sekavasta seinän ruokalistasta erottuu grillipihvi, 11,90. Mojova mättö toimii moitteetta työn raskaan raatajille. Salaatilla on turha kaunistella, kaalinlehti koristaa ja saa naarmuisen lautasen sykkimään. Työpaikkaruokalaksi tukevassa kuningattaressa on charmia kuin nostalgiaa Neuvostoliitossa.

Sisäfileenä myyty mureke toimii, mutta mitä olisi miehen annos ilman ketsuppia ja sinappia - tahmaisista, kämmeneen liimautumista purkeista puristeltuna? Kokonaisuuden kristallisoi paperiset pöytäliinat, heiluvat tuolit ja kuolinpesästä haalittu kaatopaikkataide. Kaikessa karuudessaan pulska paikka vetää vertoja fine dining lounaalle. Ainakin vain toisessa tulee täyteen.

Hetkeä aiemmin perulainen, vuosia laittomana siirtolaisena perheelle työskennellyt pyöreä intiaani on pusertanut poimuttuvan niskansa hikikarpaloille. Vieressä, Roger Mooren skottienglantia puhuvan, Sean Conneryn partatyylillä harmaantuvan italialaisen kemikaaliyhtiön ex-johtajan hiljaisen äänen jokaisessa sanassa on enemmän asiaa, kuin keskiverto italon elämäntarinassa. Ranskalais-kreikkalainen illallisen ilopilleri ja huonosti tyttärensä asunnossa harjoitettua salasuhdetta peitellyt kemikaalijohtajan vaimo pyytää Mercedes Benzillä kouluun ajelevaa kommunistitytärtään hankkimaan jälkikasvua. Vauvat kun ovat niin suloisia.

Illallinen etenee. Jäljellä on jäätelö, huurteinen tai aamun kuurteinen heikko humala - auton avainten arvonta. Kuusikymppisen kemikaalijohtajan tarkka katse liikkuu rauhallisesti. Kuin odottaen sitä hetkeä, kun sairauden mädännyttämän ruumiin oikea puoli tavoittaa aivot, ja rullatuolin voi vaihtaa sinkkisänkyyn.

Jälkikäteen suurennuslasi ja sanakirja paljastivat kuitenkin mielenkiintoisia yksityiskohtia. Avioliittopapereissa pariskunta oli allekirjoituksellaan lupautunut kastamaan kaikki lapsensa Paavin pyhään puhtauteen.

Syrjintä, petos ja uhkailu - mikä kirkollinen kolminaisuus. Tuomion täytäntöönpanon yksityiskohtia jäi jähmeä takalohko silti ihmettelemään. Jos lasta ei altaalle kuulu, kostaako hurjistunut, lampaiden kerintäsaksilla huitova inkvisiittori kastraatiolla?