Kaksoiskeskustelu oman alteregon kanssa johti päämäärättömälle pääkadulle. Mannerheimintie virtasi pohjoiseen, mutta kylmää kaliseva sisu veti kohti etelän kotia. Juhlallista tunnetta tuskin tarvitsisi tukahduttaa. Huomenna koittaisi uusi aamu. Samoissa lakanoissa, uudessa arkiasussa.

Another rainy afternoon.

Milano ei näytä entiseltään. Kesäinen kuumuus on kadoksissa. Sade ropisee kadulle, viemärit eivät ehdi imeä vettä ja ohi kiitävät autot roiskivat lätäköistä lahkeille. Tuuli ei viuhu korvissa, mutta veden solina täyttää tajunnan. Tältäkö kaupunki näytti, kun viime kerran toukokuussa jätin sen taakseni?

I would like to sleep, but day dreaming keeps me busy.

Olo on unelias. Aika hidastuu ja arkiset ajatukset haihtuvat. Käytävän hälinä voimistuu, silmät eivät kohdistu ja mieli harhailee. Lääkitys saa kropan puutumaan: reidet tuntuvat ruumiilta. Ajatus juoksee jäniksenä koirakentän laidalla, mutta luomet haluavat laskeutua ja päättää päivän. Pilvien verhoaman aamun, jonka ensitunnit pyörivät jo iltapäivässä.

But it reminded me of my childhood.

En löydä verkkoa. Haahuilen ulkopuolisena omassa maailmassani. Vailla käyttöliittymän ja aivolohkon välistä rajapintaa sormet harhailevat näppäimistöviidakossa. Ilman verkkoyhteyttä sulkeudun ympäröivästä maailmasta, luulen olevani tiedostamattomassa tyhjiössä. Mutta ilman yhteyttä ei ole sähköpostia, ilman sähköpostia on aikaa elää. Katsoa kuvaa, ihastella heijastusta.

Pysähtyä paikalle, unohtaa arkinen elämä.

Time weights down on you like an old, ambiguous dream. You keep on moving, trying to slip through it. But even if you go to the ends of the earth, you won’t be able to escape it. Still, you have to go there - to the edge of the world. There’s something you can’t do unless you get there.

- Haruki Murakami, Kafka on the Shore

Helsinki, Finland

Matkalaukku on pakattu. Bambuverho on hämärtänyt illan ja nautin kuumasta suihkusta. Kello lähestyy puolta yötä. Kuulen vaimean musiikin kantautuvan huoneestani. Windmills of Your Mind, Sting laulaa. Sormia tahrivan makeaa, mutta sopivan rauhallista. Aika ja paikka sekoittuvat, musiikki ei vastaa kohtausta. Koji Suzukin maalailevan tekstin maisemat valuvat silmissäni.

Suljen hanan. Muutama pisara tipahtaa lattikaivon päälle jättäen hiljentyvän kuvitelman töpsähtävästä kaiusta. Raotan beigeä, raskasta suihkuverhoa ja kurkotan punaisen kylpypyyhkeen kuivauspatterin päältä. Tönäisen kylpyhuoneen ovea raolleen samalla, kun pyöritän pyyhettä kesähelteiden myötä lyhentyneissä hiuksissani. Kappale vaihtuu. Wasis Diopin Everything yrittää viedä tunnelmaa liiaksi Etelä-Amerikkaan, mutta karkotan mielikuvan nopeasti. Neljännentoista kerroksen asuntoni ikkunasta välkkyy Tokion loppumaton valomeri.

Asuntoni on pieni, mutta sievä. Pysähtynyt keidas rauhallisen suurkaupungin sykkeessä. Ajoittain hektinen ja hälisevä. Mielentiloihin mukautuva elämä. Melkein aito.

Taas yksi tentti - kevään ensimmäinen, lukukauden toiseksi viimeinen. Taas kerran lukematon rävellys. Taas kerran voi läpi menevän tuotoksen todeta olevan taidonnäyte luovasta kirjoittamisesta.

Sekava sää sekoittaa mieltä. Ajattelen liikaa. Tikulla silmään. Joku oli liimannut lapun Vaasankadun hissiin. Kuka korvaa poistetun sydämen? Offleyn portviini olisi halunnut vastata.

Aina ei voi uskoa miten shoppailu saa mielen ja suun hymyilemään. En väitä, etteikö söpöllä ja 125 prosentin teholla flirtanneella kauluspaitakaupan myyjättärellä olisi ollut osuutta asiaan, mutta päivän voi pelastaa monella tapaa. Suomalaiset jurot eivät kuulemma käytä kalvosinnappeja, toisin kuin ruotsalaiset, kauniisti ruskettuneet peilikuvansa. Mutta aina löytyy helmiä joukosta, hän totesi ostaessani kalvosinnapeille rei’itettyä paitaa.