Kielimuuri saattaa kääntyä keskustelun ongelmaksi. Toisinaan kuitenkin kirjoitettua kieltä on vaikeahko ymmärtää. Manhattanilla on Jamesin liike. Mutta mitä hän haluaa myydä?

Jos yksinäisyys yllättää New Yorkin metrossa, aina voi keskustella kuljettajan kanssa. Varoisin kuitenkin, minkälaisia tunnustuksia isä-ajajalle ruuhkajunassa latelisin.
Dear God, I repent of my sins. I now invite Christ into my heart! In Jesus name, Amen!

Tyypillinen hotelli tarjoaa kylpyvaahdot. Rekkakuskien suosimassa motellissa saa saippuaa… ja deodoranttia. Miten tämä pitäisi tulkita?

Lisää kohumateriaalia Flickr’ssä.

Silmiä ympäröi harmaus. Maa ei muutu. Ihmisten fantasiat ovat kuihtuneet. Intohimo on kadonnut - karannut niin teinin pullottavasta sepaluksesta, kuin mummon kuihtuneesta lahkeesta.

Tervetuloa todellisuuteen. Kotiin, kortteliin ja kaupunkiin, jossa kukaan ei kannusta yrittämään. Orwellilaiseen ankeuteen. Merihaan helvettiin. Tasapäistämisen turhauttavaan elottomuuteen.

Kritiikkiin vastataan kritiikillä. Niin tyypillistä. Niin suomalaista. Tasa-arvo on heikkojen ja häviäjien ase yrittävää yksilöä vastaan. Ehkä elottomuus on fantasian puutetta.

Elämä koettelee kovasti. St. Moritzissa ruoho on vihreämpää, ruoka puhtaampaa, autot hienompia ja maisemat ylitsepääsemättömän upeita. Viikonloppu voi vierähtää nopeasti, mutta se voi venyä yllättäväksi aktiviteettipuuskaksi.

Aurinkoinen plus 35 Milanossa saattaisi monelle riittää, mutta vuoristossa lämmin tuulenpuuskahdus voi saada aikaan lennokkaita ideoita. Romanttisen vuoristohotellin nautinnollisen hitaalta piha-aamiaiselta on lyhyt matka antaa toisen odotuttaa itseään pari tuntia kerosiinin katkuisessa, vähemmän romanttisessa kiitotien kulmaravintolassa. Purjekoneen pilotin kysäistessä jatketaanko toinenkin tunti, tai haittaako jos vedetään pieni silmukka St. Moritzin taivaalla, on kohtuuttoman vaikea kieltäytyä.

Lopulta loma on kuitenkin helteisen hellä. Etelä-Euroopan kakkoskodista ei meinaisi taipua takaisin pulpettiin edes sinivalkoisten siipien paremmalla palvelulla. Vaikka aiemmin autoillusta paluumatkasta puolet 250 kilometristä taittuu tunnelissa - matelevassa ruuhkassa, pystyy yläilmojen relaksaation jälkeen nauttia hidastelusta. Sukeltaessamme pitkään putkeen aurinko leikkii vuoristojärven myrskyisillä mainingeilla, mutta hetkeä, tai useampaa hetkeä myöhemmin ulostusaukolla odottaa pimeys. Kuinka pieni ihminen voikaa nauttia maailman pienistä ihmeistä!

Lisää liitelykuvia Flickrissä.

Tutkijankammioon sulkeutuminen ei välttämättä tarkoita eritäytymistä elämästä. Isoäiti on lähtenyt lomalle ja sisäkkö pyytää perjantai-illalliselle. Toiseen vanhan mantereen ruokamekkojen ykkössijasta kilpailevaan maahan matkannut iäkäs vaaleaverikkö antoi puhelimessa äkäisen ohjeen: ”et saa tehdä ruokaa nuorille, he ovat liian lihavia!”

Vapaa-aika ei aina pyöri pomon ympärillä. Niinpä uskomaton makumatka alkaa pikaisella tiputuksella lautasella höyryävän Risotto con funghi e salsiccian kimppuun. Puolikkaan lautasellisen jälkeen vatsakupu näyttää täyttyessään uhkaavia pyöristymisen merkkejä, mutta rohmuan vielä ylimääräisen puolikkaan lautasellisen. Risotto, niin yksinkertaista kuin onkin, on yksi suurimmista suosikeistani kautta kansainvälisten keittiöiden.

Haluaisin auttaa lautasten korjaamisessa, mutta olotilani muistuttaa pöydän vieressä maha pystyssä makaavaa, rappusia kiipeämään kelpaamattomaksi ylisyötettyä koiravanhusta. Ennen kuin ehdin pidätellä huulilla pyörivää ylistystä primosta, tipahtaa laihduttajan vaihtoehto secondosta eteeni. Tuhdilla parmesaanilla ja oliiviöljyllä peitellyt bresaola-viipaleet katoavat hetkessä, kirpeän salaatin säestäessä harmonian hekumaa.

Hengähdystauot ovat yliarvostettuja. Kaksivaiheinen jälkiruoka antaisi odottaa itseään, mutta innokkaana hääräävä keittiömestari ei. Kevyen ja sokerittoman marjasalaatin jälkeen illallisen viimeistelee Tiramisu alla fragola. Voisiko olla parempaa hetkeä kiskoa itseään ylös.

Myöhemmin aamulla vatsa pullistelee edelleen uhkaavasti kuin lapsivedet lattialle läjäyttänyt yhdeksänkuukautinen. Päätämme ottaa laihemman niskalenkin elämästä. Aurinko hellii terassilla tuhisevaa mustaturkkia. Pyöräytämme perämme paisteeseen, aamiaisena lasillinen blendirissä muussattuja mansikoita ja mustikoita, mukana tietysti tippa sitruunaa. Lämmön poreileva pirskahdus rentouttaa ja saa mielentilan raukeaksi. Josko olisi jo aika lorauttaa liru rommia marjajuomaa kruunaamaan? Ei. Hemingwaylle ei ole tilaa kirjahyllyssä, opiskelijaelämä odottaa.

Perjantai-ilta on puskaa täynnä. Sivistyneen illallisen jälkeen on aika aloittaa kirkkoveneralli. Tapaaminen on sovittu viereiseen liikenneympyrään, mutta etelän tapaan letkaa ei kuulu. Puolituntia ympyrässä saattaisi vetää vertoja Lastenpäivänsäätiön ihmisshakereille, mutta jätämme tilaisuuden käyttämättä.

Muutamia keskustelutuokioita myöhemmin sattumanvaraisista nuorista miehistä kasattu kuuden auton saattue saapuu. Jatkamme matkaa keskelle metsää, yllättävän lyhyen ajomatkan päähän. ”Joku”, tyttöystävän kaverin kaiman baarituttava pitää juhlat villassaan. Jännittyneenä odotan marmoripylväitä, turhautuneena tuhahtelevia tammoja sekä uima-altaassa pöksy pullottaen rantapalloa pelehteleviä poikia.

Parkkipaikalla kuitenkin kiehnää pieni epäilyksen katkuinen käry. Emme tunne samaan aikaan saapuvia muita vieraita, mutta ulkonäöstä päätellen seurassamme ei ole yhtään korkokenkäkansan edustajaa. Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys nahka-asuisine somisteineen saattaisi olla juonen takana. Otan muutaman Coronan kantoon, mutta sujautan yhden vilauttelija-takkini povitaskuun. Koskaan ei voi olla liian varma, kenen niskaan lasipullo pitäisi rysäyttää.

Lähdemme nyt jo äärimmäisen epämääräiseltä tuntuvat joukkion mukana kohti huvilaa. Mutaisella hiekkatieltä katuvaloja on turha odottaa, mutta muutamat vakuuttelevat suunnistustaitojaan. Jostain kauempaa leijailee laadukkaan lannan ehta aromi. Naapuri vakuuttelee, että kaikki ovat tervetulleita, mutta mielikuva riettaista juhlista barokkilinnassa jatkaa kasvamistaan eksponentiaalisesti.

Vihdoin saavumme portille. Mielikuva kokonaisuudesta ei murene, vaikka portinvartijana ei nahkahuppuista kiiltonuppia seisokaan. Pimeässä hohtava tulivana kuitenkin johtaa pidemmälle paheiden pesään. Perältä näky on yllättävä. Ei marmoria, ei tammoja, ei uima-allasta. Primitiivinen vanha talo pienellä tontilla. Piha täynnä poikia, sisällä tanssilattia täynnä tyttöjä. Ei nahka-asuisia kristillisiä nuoriamiehiä, ei pullottavia uimapöksyjä. Kokonaisuus on varsin tylsä.

Tunnen lämpimän lätsähdyksen otsallani. Esteri raottaa rööriään. On tullut aika poistua.