Matka on tullut tien päähän, matkaajat ehtineet kohteista kotiin. Pisteenä suklaakakulla oli kaksipäiväinen Wien. Ei ole kotikokkikilpailijoiden voittanutta, mutta barokkilinnojen kupeessa kelpaa bratwurstia mussuttaa. Puccini ja posliiniastioidut ulkoilmatapahtumat ovat päätepisteen lyhyt hetki suorien penkkirivien shampanjamassassa.

Mikä olisikaan parempi tapa reilata ympäri Itä-Eurooppaa, kuin kiemurrella kapeita kujia vuokra-autolla tai nauttia aamiaista luksushotellihuoneen terassilla, Tonavan rannalla Budapestin keskustassa. Mutta matka on vaihdellut vivahteista viiruihin. Väleihin on mahtunut pyykinpesua muovipussissa, yöpymisiä hikisissä hostelleissa, nytkyttäviä neuvostovaunuja sekä ahdistelevia paikallisliikenteen matkalipuntarkastajia. Paljon hauskaa, vielä enemmän kauniita kokemuksia.

Koska lähdetään uudestaan?

Rajamuodollisuudet kestavat, mutta junassa on miellyttava matkustaa. Hitaasti matelevat maisemat ja tyhja kabiini antavat tilaa ajatuksille. Nelja ja puoli tuntia, enka ole edes koskenut kirjaan.

* * *

Taas junassa. Vihdoin maisemat alkavat vilista nopeammin. Kauniissa kaupungissa on mukava luksustella. Aamiainen hotellihuoneen parvekkeella, Tonavan rannalla vaihtuu wanna-be-hippien hien hajuun. Sarajevossa ja Belgradissa sai olla yksin, mutta taalla matkaajia vilisee kuin meressa mutaa.

Mutta matkustaminen on mukavaa. Tosin kolmannen viikon vieriessa miettii, kuinka monta kaupunkia jaksaa viela nahda, vaikka pari-kolmepaivaiset pysahdykset ovatkin riittavia kyllastyttamaan samoilla kujilla vaelteluun. Mieleen hiipii ajatus. Miten onnistuisi olla viikon rantalomalla liikkumatta? Ihan kun rusketusta viela tarvitsisi.

Bosnia-Herzegovina on jaamassa taakse. Taas kertaalleen kiemurtelemme vuoristoisen maanosan henkeasalpaavissa maisemissa. Linja-autossa ei ole ilmastointia, 350 kilometria matkaa hoylataan kahdeksan tuntia. Raatokarpaset ovat kaikonneet, mutta loppumattomia hautausmaita ja tuhottuja kylia katsellessa on vaikea olla puolueeton. EU-tuki kuitenkin tekee ihmeita maaseudulla. Punatiiliset asumukset nousevat pystyyn huterasti, toisaalta jyran jaljilta paikatulla tiella kelpaa korotella. Rajajoen artyisemmalla puolella myos tie huononee. Jalleenrakentamisesta ei ole tietoakaan, kukaan ei ole koteihin kajonnut.

Muistikirjan sivu kaantyy. On vaarinymmarrettyja sanoja, mielikuvissa kaantyneita tekoja, mutta harvoja sulatusuuneja, jossa kilpailevat uskovaiset ovat kavereita keskenaan. Ison Omenan tai Suuren Suvaitsevaisen kasitys multikultturellista ymparistosta saattaisi muuttua, jos nakisi saman, mita paivasta toiseen todistelemme. Todelliset toverukset saattaisi olla liiallinen naky omia uskomuksiaan suvaitsevaiselle. Kristitty, juutalainen ja burkhaan verhoutunut muslimi viettivat iltapaivan teehetkea - ystavina saman poydan aaressa. Karua, mutta ehka sota yhdistaa viholliset.

Linja-auton keinumiselle ei tule loppua. Kuihtuneet maissiviljelmat reunustavat maisemaa. Nopeusrajoitukset vaihtelevat 20 ja 60 km/h valilla. Avonaisesta ovesta ei juuri virtaa virvoittavaa ilmaa, vaikka istumme etuosassa. Tekisi mieli nukkua, mutta nukkumisia on nukuttu jo tunteja. Leipa on loppu, mutta nalkakaan ei hairitse. Tien varrella on karryllinen valtavia vesimeloneja. Mutta matka jatkuu.

* * *

Kaupungissa tilanne on toinen. Yksi tasmaisku, tavoite saavutettu. Hostelli on kuin koti, olohuoneen matkaseurasta ei malttaisi lahtea kaupunkia katsastamaan. Yksi linnoitus, toinen lohohetki. Kattoterassin sohvilta on hurmaava nakyma kaupungille. Yksi voisi kuvitella, etta jaettu kylpyhuone haittaisi.

Milta tuntuu herata Astrid Lindgrenin sadusta? Edessa aukeaa kallioon sukeltava linna ritareineen. Kauniit, romantiikkaa hehkuvat varit, luonnon uskomattomat muodot houkuttelevat astumaan pidemmalle; tutkimaan, mita turistien silmilta peitellaan. Luola jatkuu ja jatkuu. Jossain virtaa joki, tervaiset tulilyhdyt valaisevat pimeaa matkaa, jonka paassa odottaa tuhansia vuosia piilossa asunut salaisuus.

* * *

Vasta paastyani kotikutoisen rallikuskin takapenkilta pohtimasta, olisiko isa Allah, aiti Jumala vai androgyyni Buddha paras ateistin matkakumppani, hyppaan itse rattiin rajan toisella puolella. Illan sivukujan pienen kapakan paikallisten seura vaihtui kroattigermaanien valtaamaan lomahelvettiin. Ei silla, etta olisin kaivannut iloista baariemantaa jakelemaan istuintyynyja asiakkaille, ettei vastapaisen kirkon katukivetys olisi ollut liian kova istua. Piskuiselle terassille kun ei edes kourallista tuopottelijoita mahtunut.

Mutta pikapysahdys kirpun kokoiseen rantakylaan toi paitsi heratyksen 70-luvun Mallorcalle, mutta kourallisen hyvaa tuuria. Parin hotellin kaannytettya renkaille siirtyneet reilaajat, avaimet rantahotellin huoneeseen loytyivat laitakaupungin perheen matkatoimistosta.

Juna kolisee vanhoilla kiskoilla. Vaununhoitaja on kerannyt liput, mutta uni ei tule. Makaan kirppuisella punkalla, moneen kertaan tulleilla lakanoilla. Pienessa kopissa on viisi ruumista, omani mukaan lukien. On kuuma, eika avaruuteen suhiseva avoin ikkuna auta yhtaan. Paassa ei jyskyta krapula, mutta olo voisi olla parempikin. Paa on taynna rakaa, tippa kerrallaan valumassa kohti alempaa petia. Miltahan sukellusveneen miehistosta mahtaa tuntua, mietin, kun parikymmenta senttia jalkojeni paalla on rinkkaa kannatteleva hylly. Klaustrofobia ainakin parantuisi nopeasti.

Vihdoin aamu alkaa sarastaa. Alan miettia ylos nousemista, mutta aikataulusta ei ole tietoa. Vaantaydymme ulos neuvostokopista. Ilma tupakansavuisella kaytavalla ei ole juuri ruumishuonetta raikkaampi.
Why did you wake up so early, tuikahtaa paperinipun yli kyyristynyt, haaleaa kahvia joskus lapinakyneesta lasista juova vaununhoitaja satkan lapi. Totta. Olimme tyhmia, mutta harjoittelemme vasta ensimmaisella junalla. Olemme suht ajoissa, vasta 40 minuuttia oletettavasta aikataulusta jaljessa. Juna jatkaa Zagrebiin. Kantapaat kolahtavat kevyen rinkan kyydittaessa tukevasti maan pinnalle.

* * *

Ihastun hetkessa kaupunkiin. Uudemmilla alueilla arkkitehtuuri on vahintaan sekavaa, mutta vanha keskusta ei voi olla hurmaamatta. Saksalaisen oksennuksen tarkka jaykkyys on kateissa, ihmiset ovat ystavallisia. Mukavassa ymparistossa ei voi olla olematta mukamattomampi.

Kierramme paivan Ljubljanassa paikallisen ystavan opastuksella. Illalla matkaamme Koperiin, seuraavaan yllatykseen. Jaan hiljaisuuteen miettimaan, miten nain kauniiseen maahan voi mahtua miljoonia pienia ihmeita. Rantatalon avaimia kilistellen en voi myos olla ihmettelematta ihmisten ystavallisyytta. Yli neljan vuoden takainen tuttava pahoittaa mielensa, ellemme yovy heidan tyhjassa ranta-asunnossa.

* * *

Aurinko. 35 astetta polttavia uv-sateita. Lempea tuuli ja kuumuutta kihiseva Valimeri voisivat olla syita isoon onneen. Mutta arvorakennuksia ja vanhaa arkkitehtuuria suojeleva rakennuspolitiikka yhdistettyna fiksaatioon kokeilevaan katutaiteeseen saavat mielen hymyilemaan.

“On turha valittaa, kun kuolleetkaan eivat valita”, paassani kaikuu katsellessani edistyksellista ja puhdasta kaupunkia. Autoilta suljetut kaupungit, ilmainen bussien liityntaliikenne parkkipaikoille ja kadun kulmiin ilmestyneet koirankakkapussit ovat vain pienia asioita, mutta etelan lammossa mutkattomasti toteutettujen pohjoisen unelmia. Taas yksi elaman hymyinen paikka “voisin muuttaa” -listalle lisaa. Olisitteko uskoneet Sloveniasta?