It’s not the first time when Ruoto blog turns the serious gear on. It is a rare occasion, but scarcity makes it even better. This monday ETLA (The Research Institute of Finnish Economy) published a long waited overview on unemployement saving accounts.

There is absolutely no way to carry on discussion about government subsities without properly getting to know the subject, research and reality.

Featured reading: Unemployment Insurance Savings Accounts: An Overview by Francesca Valentini.

Appiukkokokelas taannoin palkkasi kolmekymppisen. Tyyppi oli napakka ja hoiti hommansa. Vuoden määräaikaisuuden jälkeen allekirjoitettiin sopimus vakituisesta paikasta. Eipä aikaa kulunut kuin seuraavaan aamuun, kun neiti ilmoitti olevansa raskaana.

Pienyrittäjälle ei jää paljoa vaihtoehtoja. Maksat äitiyslomailevan palkan ja palkkaat uuden tekemään rästiin jäävät työt. Ja olet itse ilman palkkaa. Reilu peli. Mutta lapset ovat mukavia. Ehkä suomalainen insinöörikansa ei ole ymmärtänyt, että tärkeintä on keskittyä prosessiin, tuote kun aina on - noh, niin mielikuvituksetonta insinööriä.

Sosiaalivaltio sortaa itsensä elättäjiä. Tai miksi aina sydäntä riipaisee, kun palkkakuittia raottaa ja toivoo että vero-sarake olisi kaventunut. Mutta onneksi rahakirstun äänitorvi pitää uutisillaan iloisina. Toisinaan vaan valahtaa farssi narreineen naurettavaksi.

Katainen sanoi, että oppositiolta puuttuu oma vaihtoehto tulevaisuudesta ja sitä korvataan maalaamalla seinille sellaisia piruja, joita ei ole.

Lähde: YLE 24.4.2008

Muutamaa tuntia myöhemmin YLE uutisoi rähinäremmin ajatuksen juoksua.

Erkki Tuomioja myöntää, että puolueen uskottavuus on hakusessa.
…
Tuomioja sanoo, että äänestäjien pitäisi uskoa
puolueen todella pystyvän toteuttamaan ohjelmansa myös hallitukseen päästyään. Pelkkä istuvan hallituksen kritisointi ei siis hänenkään mukaansa riitä.

Lähde: YLE 24.4.2008

Mitä tuohon nyt sanoisi.

Olipa kerran tilanne, jossa Al Italiaa kaupattiin ranskalaisille. Ammattiyhdistys vastusti ja venkuroi, olisihan kaupan yhteydessä työntekijöistä potkittu puolet pastapelloille. Asia edistyi kulisseissa, mutta sopimuksen allekirjoituspäivänä Air France pelästyi unionin mahtia ja veti ostotarjouksen takaisin. Tricolori-siivet eivät siirtyneetkään patonkilaan.

Mutta kuinkas sitten kävikään? Satujen ihmeitätekevä keijukainen ei löytänyt tietä farssiksi muuttuneeseen tarinaan, vaan peltilintujen siivet katkaistiin pakkoleikkurilla. Viikatemies kilautteli konkurssin kelloja, eikä aikaakaan kun rahat eivät enää riittäneet kerosiiniin. Työntekijät haluavat vastustaa muutosta lakolla. Mutta enää ei ole työpaikkaa, jonka tuotannot voisi pysäyttää.

Kuinka moni muistaa Paperiliiton kolmen kesän takaisen lakkoilun? Taustalla oli jo entuudestaan runsaiden etuisuuksien korottaminen.

Toisinaan toisten nilkkoihin ruikkimisen vaan löytää edestään. Näihän se maailma pyörii.

Helsinki lauantain kello 18.00 ja maanantain kello 9.00 välillä on surkeaa katsottavaa. Puoluepoliittisesta kannasta riippumatta valtio suitsee säännöllisellä kaavalla kansalaisia alkoholismin alku-urille. Hiljentyneessä kaupungissa ei ole alkoholivapaata tekemistä, eikä edes viemäreistä vierihoitoon vääntäytynyt rotta virkistäydy kadulle kävelemään. Kaupunki on kuollut.

Sunnuntaiaukiolosta ei sinänsä pitäisi syyttävästi syrjiä, mutta miksi elämästä pitäisi tehdä protestanttisen angstiharmaatakaan? Kauppaan voisin mennä juuri silloin kun haluan, kelloa katselematta tai varaamatta kalenterista kassaneidille sopivaa päivää. Holhouspelleilyä on jo riittävästi katseltu. Jos tyhmä tippuu jäihin, saattaa tyhmä henkiin jäädessään seuraavalla kerralla tietää, ettei heikoilla jäillä kannata kävellä. Eihän täällä voi ottaa tosissaan ensimmäistäkään esitystä, erityisesti kun eilen ostettu Propagandavalokuvia Neuvostoliitosta kirja sykkii nykysuomen arkirealismia voimakkaammin kuin ex-ulkoministerin paisuvaiskudos.

Mutta vaihtoehtoiskustannus sunnuntaiaukiololle on liian kova. Jeesus saattaisi pahoittaa mielensä.