Archive for the ‘Politiikka’ Category

Solidaarisuus on itsekeskeisyyttä

Saturday, October 25th, 2008

oras-sdp.jpg

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua…

Holhousyhteiskunta hikoilee varpaat kuopan reunahiekkaa haroen. Reiluus on suhteellinen käsite. Ennen kaikkea itsekäs käsite. Köyhän kannalta railakkaan progressiivinen verotus on reilua, rikkaan kannalta ei. Ensimmäisen saa sanoa ääneen, jälkimmäistä ei. Useamman yksilön itsekeskeisyys on sallittua, yhden yksilön itsekeskeisyydelle heristellään sormea.

Turha selittää holhousta tai hyvinvointia. Itsekeskeisyyttä kaikki. Äänestäkää oikein.

Kosmista säteilyä Olkiluodossa

Friday, August 15th, 2008

Ydinvoiman lisärakentaminen kuumentaa vihreän voiman tunteita. Vääntömomenttia tilanteeseen tuo punahallitusta helpomman herjan kohteeksi pääsevät porvaripuolueet.

Greenpeace sotkee murot ja vellit sekaisin: Katainen on asettanut selvän tavoitteen ydinvoiman lisäämiselle, mutta ei konkreettisia tavoitteita ilmastopäästöjen tai tuontiriippuvuuden vähentämiselle saati energiansäästölle, Greenpeacen ydinvoimavastaava Lauri Myllyvirta sanoo. Energiatuotannon lisäämisellä kuitenkin pyritään paikkamaan juuri tuontienergiaa, jonka hinta jatkossa ei ainakaan tule laskemaan.

Jos ydinvoima on ideana vastustettava ratkaisu energiatuotannon lisäämiseen, kulutuksen vähentäminen on vähintään utopistinen ajatus. Yksilötasolla sähkön säännöstely tuskin tulee kysymykseen. Harvalla imuri vaihtuisi moppiin tai liesi takapihan nuotioon. Televisiosta luopuneita en itseni lisäksi tunne yhtäkään. Vastaavasti teollisuuden energiatarpeeseen on turha kajota. Perusedellytykset ihmisten työllistämiselle turhan kovien kustannusten maassa ovat jo valmiiksi huonot. Vaatimukset lisäinvestoinneista pienemmän energiakulutuksen laitteisiin saati paperitehtaiden päivittämisestä kuulostavat vaatimukselta laittaa lappu luukulle.

Toistakymmentä vuotta sitten kansanäänestys pysäytti sähköntuotannon kaikissa Italian ydinvoimaloissa. Maa ajautui energiakriisiin, uusiutuvat luonnonvarat eivät riittäneetkään ylläpitämään kotitalouksia teollisuudesta puhumattakaan. Pelastaja löytyi kuitenkin läheltä, heti rajan takana vesihöyryä taivaalle puksuttavat ranskalaiset ydinvoimalat olivat halpa vaihtoehto tuoda sähköä paikkaamaan omien ydinvoimaloiden menetystä.

Nykyään vuosien takaisesta halvasta energiasta ei ole tietoakaan. Omat ydinvoimalat rapistuvat käyttämättömänä käsiin. Ranskalaiset sen sijaan nauttivat rahakkaasta tilanteesta. Suomessa päähallituspuolueet linjaavat erilaisia näkemyksiä ydinvoiman rakentamisesta vientiä varten. Nyt on kuitenkin aika päättää meidän (tai teidän) tulevaisuudesta. Kun kehittyvät kansantaloudet nousevat perinteisesti globaalia taloutta pyörittäneiden maiden ohi, artisella maakaistaleellamme ei ole nykyistäkään vähää elinedellytyksiä. Energia ja vesi ovat tulevaisuuden arvokkainta kauppatavaraa. Jos jeesustelijat eivät uskalla hyödyntää tilaisuutta nyt, uppoavasta laivasta on turha lähteä pelastusveneellä maailmalle myöhemmin.

Toisinaan tunteiden - ja kansalaisten ei pidä antaa päättää tulevaisuudestaan. Maailma tarvitsee puhtaampaa energiaa, ei energian vähentämistä.

Vastuuvapauslauseke: Kirjoittaja on Greenpeace -järjestön rahallinen tukija, mutta harkitsee vakavasti lahjoitusten välitöntä lopettamista.

Poliittinen paluu arkeen

Monday, August 11th, 2008

The New York Timesin otsikoista silmille sylkenyt Georgian kina sai tutkimaan kotimaisia uutisotsikoita tarkemmin. Viereisessä aamiaispöydässä istuneet moskovalaiset eivät tuntuneet tietävän tapahtumista tuon taivaallista, siispä siirsin katseen kotoisempiin kujeisiin. Sisäministeriön kansliapäällikkökiista on saanut jokseenkiin kiehtovia piirteitä.

…porvaririntaman jokin siivu haluaa paitsi heikentää vasemmistoa, jopa nujertaa sen kokonaan.

Lähde YLE

Lahjoitin pari päivää sitten (veroja maksamattomalle) katusoittajalle pari dollaria. Ylen uutisessa Filatov pitää vasemmiston heikentämistä huonona asiana. Pari päivää sitten lomaran (kiitos työnantaja) palkkakuitin veroprosenttia vilkaisseena voin vahvistaa. Vasemmisto on täysin turha. Helsingissä on liian vähän katusoittajia. Ja liikaa hyysättäviä.

Kansa äänestää, mutta kuka päättää?

Saturday, June 14th, 2008

Lissabonin -sopimus ja Euroopan unionin eheyttäminen näyttävät horjuvan irlantilaisten luistaessa yhteisestä linjasta. Muut EU-maat eivät vieneet Lissabonin sopimusta kansanäänestykseen, punaparrat äänestivät esityksen suohon.

Edustuksellisen demokratian suurin ongelma on äänestäjät. Ilman ongelmaisia äänestäjiä suursuosikki ja kiiltokuvapoika Toni Halme ei olisi koskaan päässyt kansanedustajaksi. Exit only ei ole kaukana Guinnessin alkulähteiltä. Keskivertoyksilö ei ymmärrä ulkopolitiikkaa, kansantaloutta, saati maailmankaikkeuden kokonaisuuksia. Miten keskivertoyksilö voi siis äänestää Lissabonin sopimuksen puolesta tai vastaan?

Mutta demokratian oikeutus on antaa tyhmän äänestää tyhmää. Ja jos tyhmältä kysytään, maailman ei tarvitse muuttua. Pelottaa, vai pelottavaa?

Työteho

Sunday, May 25th, 2008

Valtionhallinnon tuottavuusohjelma herättää närää. Raukat pelkäävät työpaikkojensa puolesta. Mutta voiko joku muka väittää, että Suomesta löytyisi työpaikka, jossa ei ole tuottamattomia yksilöitä tai turhia työntekijöitä?

Wenner huomauttaa myös, että kyse ei enää ole välttämättä aidosta tuottavuusohjelmasta, sillä henkilöstönvähennykseen tähtäävät tavoitteet eivät sinänsä kerro vielä mitään tuottavuuden kehittymisestä.

Lainus YLE 25.5.2008

Pelkät potkut eivät siis ole ratkaisu ylenpalttiseen ryöstämiseen. Veronmaksajana kieltäydyn maksamasta palkaa puolella teholla työskenteleville, nahjuksille ja luusereille.