Archive for the ‘Media’ Category

Minun maailma muuttui

Wednesday, March 19th, 2008

Töissä puhuvat mediamaailman muuttumisesta, konvergenssistä ja divergenssistä. Mobiilit päätelaitteet vastaanottavat pientä blogien kulmaan pulppuavaa pipellystä eikä television katselulla itseään viitsi edes vanhukset viihdyttää. Kaikki tuo kasarikauden alkeisteknologiabuumin käynnistämä elektroniikan elvyttämä elämä on niin kuollut. Digitaalisuus on markkinoinnin sähkö, eikä postmodernin kauden televisiovastaanottimiin ole enää paluuta.

Maailma muuttuu. Tervaa voi sivellä suksien pohjaan, mutta suuntaa on jyrkänteellä enää vaikea kääntää. Todellisen muutoksen ymmärtääkin vasta arkisessa ympäristössä. Röörin ryskiessä perinteikkäälle posliinille, voisi mieli olla autuas. Mutta henkilökohtaisen mobiilipäätelaitteen suoltaessa kiitettävän kokoista laajakuvaa jokseenkin turhasta YouTube-videosta, ei ihmismieli anna aikaa kuin pysähtyä. Miten tähän on päädytty?

Kotipönttö ei koskaan ole ollut viihteellisempi kuin tänään. Onneksi Kauniit ja Rohkeat tai muukaan televisiotoisinto ei koskaan kuulunut suosikkivirikkeisiini. Muutenhan laatuviihteen tursuaminen olisi taattu jokaisesta tuutista.

Junttikansa kauneimmillaan

Monday, September 17th, 2007

Mouka-filmin minuutin lyhytelokuva kuvaa suomalaisuutta parhaimmillaan. Vai mitä olette mieltä? Rumia ja hiljaisia. Ou jee!

(Toivotaan Moukan pätkälle menestystä kansainvälisessä Filminute-festarilla. Samaan syssyyn saanen myös muistuttaa, että Herra Hovin esikoinen Seuraajat esitetään Rakkautta ja Anarkiaa festivaaleilla, huomisesta alkaen Narinkka-torilla.)

Valtio sensuroi YouTubea?

Wednesday, March 21st, 2007

Törmäsin tähän kiehtovaan Valtion elokuvatarkastamon “tiedotteeseen” netin sensuroimisesta Yhteiskunta 2.0 -blogissa. Mielenkiintoinen projekti on valtiolla tiedossa, jos meinaavat kaiken pornon netistä blokata. Miten se olikaan, ei kai Suomi ollut Kiinan kanssa miltei ainoita nettiä sensuroivia maita? Noh, hyvässä sananvapausseurassa ainakin ollaan. Saa Mao hymyillä mausoleumissaan.

Tilausohjelmapalvelun tarjoaja saa pitää 18 vuotta nuorempien saatavilla vain heille kuvaohjelmien tarkastamisesta säädetyn lain mukaan esitettäviksi ja levitettäviksi hyväksyttyjä sekä tarkastuksesta vapautettuja kuvaohjelmia ja niiden ohjelmasisältöjä.

Tilausohjelmapalvelun tarjoajan on siis tehtävä kaikista tarjoamistaan kuvaohjelmista elokuvatarkastamolle joko ilmoitus tai tarkastushakemus.

Kokonaisuudessaan teksti on VET:n sivuilla.

Rakastelkaamme poliisivaltiota

Tuesday, February 27th, 2007

Oli hämmentävää huomata suuttuvansa viattomasta uutisesta. Vaikka en ole nettipokeria koskaan edes kokeillut, aiheutti lakiehdotuksia pohdiskellut aamu-uutinen sydämentykytystä vapautta ja sanaa vaalivassa sielussa. Suuret möröt kaulapantaseurannasta ja poliisivaltion sadistisiin syövereihin kätkeytyvästä holhoamisesta sumensivat siniset silmäni. Miksei kukaan huomaa, kuinka valtio rajoittaa meitä, huusin epätoivoa suihkukopin seinälle.

Ehkä kaikki onkin vasta alkusoittoa ja vastaanpyristelyä muutokselle, jota harsosilmämme eivät vielä näe. Osa yhteiskunnallisia asioita pohtivista blogeista ja yhteisöistä uskoo jakautumisen oikeistolaisuuteen ja vasemmistolaisuuteen katoavan tulevaisuudessa. Nykyinen todellisuus ei katoa minnekään, mutta ei ole enää merkittäviä syitä, miksi esimerkiksi kovan markkinatalouden kannattaja ei voisi uskoa vanhainhoidon tärkeyteen. Yritysjohtaja saattaa olla samaan aikaan ympäristöaktivisti tai nälkäpalkalla raatava hitsaaja omaan firmaan kolikoita kantava yrittäjä. Maailma ei ole niin mustavalkoinen miksi sitä yritetään pestä. Tosin herätyskello tuskin vielä soi seuraavaan vuosikymmeneen.

On yllättävän rentouttavaa lukea aamun uutinen uudelleen ja nauraa, miten asiasta kiistellään. Olisiko ehkä taas tässäkin aika heittää vanhat asenteet romukoppaan. Rahapelien laittomuus on yhtä iso eettinen suo, kuin tupakan ja alkoholin käytön salliminenkin. Puolesta ja vastaan kyllä uskalletaan puhua, mutta toiminta jätetään turvalliseen tulevaisuuteen - seuraavien vaalien taakse.

Se oli asiakkaan vika!

Thursday, February 22nd, 2007

Helsingin Sanomien Media-Hesa -liiteessa suunnittelujohtaja Päivi Topinoja-Aranko kertoo Oma moga -palstalla, kuinka nuorena ad:nä vuorasi sisäisessä kriisissä kärvistelevän teollisuusyrityksen lippusiimoilla, viireillä ja kattomobileilla piristääkseen duunareiden päivää. Kampanjan teema oli “hyvällä työllä eteenpäin”. Tuloksena työntekijät menivät istumalakkoon.

“Siellä yrityksessä olisi varmaan pitänyt keskustella asioista. Mainostoimisto sen kampanjan kuitenkin ketterästi asiakkaalle myi, eikä se lopputulos sinällään ollut mainostoimiston syy. Siitä kuitenkin oppi sen, että kannattaa analysoida, ennen kuin alkaa tehdä.”

Niin. Eikös se ole, että tyhmä on se joka maksaa, ei se joka pyytää. Yksittäistä tapausta lienee turhempi pyöritellä pidempään, mutta vaikka case onkin parin kymmenen vuoden takaa, jää mieleen pyörimään minne katosi etiikka?