Pari päivää etuajassa ilmestynyt Presso kirjoittaa Kun ei tärppää artikkelissa vähenevästä populaatiosta. Vain pari päivää sitten kaverini* kertoi, että jonkun tutkimuksen mukaan Suomen väestöstä on yli 50 prosenttia lestadiolaisia vuonna 2050. En yhtään ihmettelisi, mutta samalla kavala ajatus hiipii mieleen. Onko Sanan Julistuksen taustalla sittenkin vain kansoittaa maa(pallo) omalle viestille uskollisilla kuulijoilla?

Miettikää mikä mahdollisuus markkinoijalle: jos Jesse sanoisi ylipappinsa kautta, että “nyt on syötävä tän brändin muroja aamiaiseksi”, olisi turha piipertää enää word-of-mouthista tai hälinän nostattamisesta. Mussuttajat kun yksinkertaisesti uskoisivat, ja kauppa kävisi. Pitäisiköhän vaihtaa alaa?

* En kuollaksenikaan muista kuka. Henkilö itse tunnustautukoot!

Törmäsin I Believe in Adv -blogissa suhteettoman hauskaan mainokseen. Joskus saattaa pieni vaeltaja olla hieman eksyksissä.

Taas kerran on sohaistu sokeita silmään. Greenpeacen vaalimainos on herättänyt närää ja keskustelua. Mainonnan eettinen neuvosto on alkanut tutkia herättääkö mainos ihmisissä pelkoa. Tänään Ylen radiouutisissa Minna Karttunen kommentoi toimittajalle “Kun tämä oma pieni vauva on tullut maailmaan, kyllä se [Greenpeacen mainos] herätti suurta pelkoa”.

Helsingin Yliopiston yhteiskunnallisen mainonnan tutkijan Juri Mykkäsen mukaan ihmiset eivät ymmärrä, että vaalimainokset ovat vertauskuvallisia, ja niitä pitäisi tulkita sen mukaan.

Esimerkiksi sotaan viittaavia mainoksia on Suomessa kielletty, koska ne saattavat ahdistaa sodan kokeneita. Mutta pelottaako Sinua? Päätä itse. Mutta mitä edes on pelko? Jos tulva pelottaa, ehkä asialle kannattaisi tehdä jotain, mitä mainoksen kieltäminen ei voi estää.

Minä ainakin pelkään sosiaalimarmattajia. Eikö niitäkin voisi kieltää?

Helsingin Sanomien Media-Hesa -liiteessa suunnittelujohtaja Päivi Topinoja-Aranko kertoo Oma moga -palstalla, kuinka nuorena ad:nä vuorasi sisäisessä kriisissä kärvistelevän teollisuusyrityksen lippusiimoilla, viireillä ja kattomobileilla piristääkseen duunareiden päivää. Kampanjan teema oli “hyvällä työllä eteenpäin”. Tuloksena työntekijät menivät istumalakkoon.

“Siellä yrityksessä olisi varmaan pitänyt keskustella asioista. Mainostoimisto sen kampanjan kuitenkin ketterästi asiakkaalle myi, eikä se lopputulos sinällään ollut mainostoimiston syy. Siitä kuitenkin oppi sen, että kannattaa analysoida, ennen kuin alkaa tehdä.”

Niin. Eikös se ole, että tyhmä on se joka maksaa, ei se joka pyytää. Yksittäistä tapausta lienee turhempi pyöritellä pidempään, mutta vaikka case onkin parin kymmenen vuoden takaa, jää mieleen pyörimään minne katosi etiikka?