Archive for the ‘Markkinointi’ Category

Itsetunto

Sunday, October 7th, 2007

Laitetaan viraali kiertämään. Tällä kertaa Doven (mainostoimiston) tekelettä voi oikeasti sanoa hyväksi. Evolution oli vain jotain huvittavaa sen suuntaista. Tiettävästi tämä pätkä on tuore, vasta viikko sitten julkaistu. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Vinkki: MiP

Kuin Siperiassa olisi

Monday, September 24th, 2007

Kaikkihan meistä näkevät mitä sattuu. Etenkin nyt kylmän tullen.

Vinkki: TT

Sekatavarakauppa

Thursday, July 12th, 2007

Kuinka suloinen olo sekatavarakaupoista tuleekaan! Vaikka isoäidin kanssa en koskaan Hakaniemen hallia pidemmälle ole päätynyt, lienee jokaisella meistä muistoja lapsuuden kesien tunnelmallisista, mutta hitusen jännittävistä sekatavaramyymälöistä. Ainakin televisiosta mielikuvien syövereihin tekaistuista yksilöistä.

Törmäsin Samin & Samin kulttuuriblogissa toisenlaiseen sekatavarakauppaan. Ei ehkä niin lämpimään ja idylliseen, mutta urbaaniin versioon sähköisesti hypisteltävistä t-paidoista. Puoti.fi on mukava oman aikansa oivallus karua katua ja sekatavarakaupan mielikuvalla pelailevaa putiikkia. Ja ennen kaikkea hienoja t-paitoja.

Jotain samaa hellyyttävää on myös Erottajankadun suomenruotsalaisten Urban A -liikkeessä. Hitunen tyttömäistä kauneutta, ripaus pilkettä ripsien välissä. Mutta ennen kaikkea paljon silmää fiilikselle.

Ja mitä taas opittiin? Tänään shoppailemaan.

The real idiots

Wednesday, July 4th, 2007

Perjantailta tuntuvan keskiviikon kunniaksi hieman Cannesin palkintosijoillakin pyörähtänyttä valistusta kansalle.

Brändäämisen oppikirja

Tuesday, July 3rd, 2007

Koulussa oppii vaikka nukkuisi, mutta näin hyvää kiteytystä ei kukaan aikoinaan viitsinyt tuoda esille. Kuka enää kaipaa Porteria ja tuhansia sivuja mullalta maistuvaa puuta?

Great lover

Via Toista maata