Nokea syöksevien savupiippujen välistä vilahti valoa. Auringon pilkahdus Merihaan mustassa pilviryöpyssä oli kuin jalaton, hymyilevä aasi. Betonikolossit eivät puhjenneet väriloistoon, mutta vinoutuvasti kaartuva merinäkymä kimmelsi. Häikäisevä valo pakotti vetäytymään takaisin todellisuuteen: luonnottomaan ankeuteen ja kolossaalirakentamisen kankeuteen.

Vaikka elämäni tähtihetket eivät valahtaneetkaan faksin vierellä, oli kaupungin mätien vuokra-asuntojen elämänkierron seuraaminen vain alkusoittoa tulevalle. Kauniit valokuvat unohtuivat historiaan, filmille ei harmauden suotu valottuvan.

Onneksi miellyttävä, muistava ja välimerellinen palvelu pelasti tärisevän aamun.

“To be clever enough to save the day, the one should be clever enough to realize there’s nothing to be saved.”

Sunnuntai oli kaunis.

Olen iloinen. Palautin juuri suurimman osan puolustusvoimien omistamista, minun käytössä olleista tavaroista. Keskiviikkona myllyyn tipahtaa viimeisetkin vaatteet. Aamumetro Paratiisisaarelta keskustaan paljasti kuitenkin karun totuuden. Valtakunnassa ei asiat ole aivan kuten kuuluisi.

Ensimmäinen - ja ehkä vakavin: hedelmöityshoidot. En osaa henkilökohtaisesti ottaa kantaa siihen, pitäisikö yksinäisten naisten ja lesboparien lapsettomuushoidot sallia. Minut silti pakotettiin osalliseksi keskustelua. “Suomi ei tarvitse enää isättömiä ongelmalapsia!” julisti Jeesuksen nimissä lakia tyrmäävä mielenosoituskatras. Uskomaton ja täysin abstrakti sekopäisyys sai mieleni lähentelemään höyrystymistä. Minkälainen päiviräsästelijä kehtaa avoimesti väittää isättömien lasten olevan ongelmalapsia? Miltä mahtoi kiltistä isättömästä pikkupojasta tuntua, joka ajoi 42 bussissa valtavan plakaatin ohitse? Niin kauan, kuin kansantarustojen lumoissa elävät saavat julkisesti esittää noinkin törkeitä loukkauksia, on mielestäni jokainen poltettu kirkko oikeutettu piristys hämärtyvässä syysillassa.

Eilen kulttuuriministeri ilmoitti, ettei opintorahaa nostettaisi. En voinut olla kiusaamatta mörköjä. Kertokaa tyhmälle, miksi työttömyyspäivärahalla rikastuu reilu 700 euroa kuussa, kun opintotuella kärvistellään noin 440 eurolla? Voisinko ilmoittautua työttömäksi ja jatkaa opiskeluja? Kumpi maksaa tulevaisuudessa enemmän veroja, minä vai keski-iän ylittänyt työtön? En halua dissata työttömiä, mutta oikeudenmukaisuuden linssi on sumentunut jossain muualla kuin minun okulaareissani.

Jottei maanisdepressiivisyys angsteineen nouse liikaa pintaan, olisi ehkä syytä muistaa Ruotsin mahtavaa ministerisotkua. En tiedä minkälaisesta moraalikäsityksestä edelliset hohtavat, mutta televisiolupien maksamatta jättäminen oli kyllä mahtava läppä. Nauroin katketakseni. Kerrankin jollain on munaa tehdä asiat oikein. Selittelyt ovatkin sitten asia erikseen…

Kirpeä greippi pistelee taas aamua. Radio Helsingin omaperäisyys on vaihtunut GrooveFM:n letkeämpään JazzAamuun. Vien tavallisen lasin takaisin keittiöön. Otan tilalle konjakkilasin. Pyörittelen greippimehua pohjalla, avaan blogin. Ilman syytä sekä käsittämättömänä turhuutena ihastun lasin muodon ja samean mehun värin yhdistelmään. Epäterveellinen tonnikalakolmio katoaa nopeasti. Aamiainen unohtui kiireessä. Nälkäisenä hotkaisen rasvaisen köntin kitaani. Hyvitykseksi lupaan tänään ajatella ihmisiä.

Mikko (34), Estrid (1) ja Frida (29) juxtapousaavat Neitsytpolulla. Normaali perhe erottuu massasta. Samoin 25-vuotias Marjo, jonka poikaystävä valitsi tämän vaatteet, ehkä myös aatteet. Monet pitävät suomalaisia tylsinä ja syyspilven harmaina, miltei ukkoskuuroina. Stereotypiat eivät lilluttele vesisängyn kiinteällä patjalla, mutta jotain niiden taustalta silti on löydyttävä. Liisa Jokisen ja Sampo Karjalaisen valokuvausharrastus kuitenkin todistaa epäilyt turhiksi. Vesipatja vuotaa tyhjiin viimeistään parivaljakon hel-looks.com -projektia kahlatessa. Mistä nämä sadat suomalaiset saavat inspiraationsa pukeutumiseen? Aidosti meikäläisiin tuotteisiin lyötävästä Joutsenesta vai Kinnusen hassuttelevista vihannesmainoksista?

Yhtä kaikki. Suomen katumuodille omistautunut, japanilaista Street-kulttilehteä plagioiva julkaisu näyttää komean puolensa. Nahkasaappaisiin, farkkuhaalariin ja nahkarotsiin sonnustautunut Jani (28) muistuttaa minua toimituksen visuaaliselle osastolle tiensä löytäneestä Z-lehden numerosta. Monimuotoisuus on kaunista - vaatetettuna ainakin. Mistä silti johtuu, että meidän härmäläinen poika sähähtää kyykäärmeenä karkuun vahingossa koskettaessaan seksuaalisen vähemmistöryhmän äänitorveen? Savolainenkin myhäilee etäisenä halutessaan pysyä erossa poikkeavasta. Lehdessä on kuitenkin mielenkiintoinen artikkeli Suomalaisten ja ulkomaalaisten parisuhteista. Minun sormia tseta ei syövytä.

Palataan kuitenkin perusteisiin. Mikä saakaan Jokisen ja Karjalaisen toksikoimaan elämän värikkyyttä kameransa eteen?
– Because we want to encourage people to dress individually and create their own styles, he vastaavat.
Pitäisikö meidänkin uhrata hieman aikaa pukeutumiselle… vai leimattaisiinko meidät pohjoisessa vähemmistöön?

“Kansalaiset seuraavat kiinnostuneina, uskaltavatko kansan valitut kysyä Politskovskajan murhasta konkreettisesti Putinilta, joka tulee Suomeen parin viikon päästä. Vai jääkö kaikki taas ympäripyöreäksi hymistelyksi, kuten tapana taas on öljyrikkaan Venäjän kanssa seurustellessa?” kääntäjä ja Pen:in puheenjohtaja Jukka Mallinen kirjoittaa maanantaiaamun Helsingin Sanomissa.

Samaan aikaan, kun sananvapauden ja demokratian perusteita heilutetaan, keskustellaan sisäsuomessa nuorison häätämisestä kaduilta klassisella musiikilla. Kymmeniä vuosia jatkunut piina aikaansa kuluttavien nuorten aiheuttamista ongelmista on saanut kiinteistöjen haltijat toimimaan. Ehkä tulevien massakuluttajien ajaminen pois ainoasta ilmaisesta paikasta - kadulta - onkin vain lisävauhdin suitsemista turhan kuluttamisen oravanpyörään. Starbucksin kaltaisille hengailupaikoille voisi olla lisää tilausta, mutta onko silti eettisesti oikein pitää kotia ainoana ilmaisena paikkana tappaa matelevia sekunteja? Heikoimman lenkin voikin lakaista hiljaisuudessa maton alle muistamatta, kuka äänestää vaaleissa oikeudellaan tai ruokakaupassa jaloillaan 8 vuoden kuluttua.

Yhteiskuntarakennne vaatii omat ongelmansa eri tasoilla. Valitettavasti kaikille asioille ei riitä kiinnostuneita. Ja liian monesti tärkeimmistä vaietaan vaivautuneena. Ehkä eläkeikää lähentelevien politiikkojen intressit ovat muuttuneet hippihiusten värittämästä barrikadien ajasta. Kaikkea ei pitäisi silti niellä hyvien taloussuhteiden verukkeellakaan. Ehkä minunkin olisi aika sulkea suuni, ja keskittyä valtion orjalliseen palvelemiseen.