Lähteminen. Se on jotain erikoista, jotain johon aina assosioidaan negaatioita. Lähdet sitten maistissa marjaan tai mummon mökille, nousee kielteisyys kielestä tai tahdittomista teoista. Lähteä voi ovet paukkuen, kumit sauhuten tai karvaita kyyneliä silmäkulmasta tihrustaen.

Lomalle lähtemistä voi kuitenkin tarkastella positiivisen viitekehyksen raameista. Henkilökohtainen nautinto loppuu silti lyhyeen – jos ei vielä possukarsinoita ahtaampaan turistiluokan istuimeen upottauduttaessa, viimeistään sen sikanaaman räyhätessä takanasi. Ja onko lomakaan lopulta nautintoa? Kotiin lähtö kun odottaa kuitenkin kulman takana yhtä varmasti, kuin viikatemies kirkon kellojen säestämässä aamuöisessä usvassa. Kuin kuiskaaja rajalla.

Saapumisen positio suhteessa lähtemisen negaatioon on matkan aikaisilla tuntemuksilla suodatettu saumaton korrelaatio. Lähdit sitten kuinka iloisena tahansa, saa ruuhkautunut ja risteyksissä rykivä runkkuratikka naaman vääntymään petolinnun pesälle. Ketä siis on tuliaisista kiittäminen? Ilman ikävystyttävää matkaa lähteminen ei olisi lähtemistä, mutta toisaalta tulemisen värisyttelevä saapuminen saa mielen matkaamaan. Joukkokidutusvälineillä tai ilman.

Time weights down on you like an old, ambiguous dream. You keep on moving, trying to slip through it. But even if you go to the ends of the earth, you won’t be able to escape it. Still, you have to go there - to the edge of the world. There’s something you can’t do unless you get there.

- Haruki Murakami, Kafka on the Shore

Helsinki, Finland

The pure present is an ungraspable advance of the past devouring the future. In truth, all sensation is already memory.
- Henry Bergson, Matter and Memory

Kuvitelmamatka maanantaisen työympäristön laitakaupunkiin. Osta jääkaappi. Maksa ensiauto. Edessä loistava tulevaisuus. Mikä aurinko saari! Nauti hauska loma. Tai ota hieno hikivaahto kahdelle.

Valkea sade näyttää kuinka piru hoitaa. Nuori mies! Mene enemmän. Täytyy valita seikkailu tai nainen. Valitse oikein. Ääliö haluaa viinaa, se on vahva viini. Totuus: juhli ja bailaa, niin tulet onnelliseksi. (Ei koske köyhää pumpulityttöä.)

Idiootti tuli yhdelle. Kiitos ystävä. Mutta Kukaan ei ole aina kaunis. Tyttö, anna välillä. Näytä hiukan lisää. Pakko herätä sisältä. Seisoo! Tule en ilman vuodetanssia. Tylsä kaljapalkinto, helppo ravinto.

Tänään. Salasyntymäasia, eli minua nautti tyyppi. Minne minun onni loppui? Kiva tunne seis. Hapan moderni muna, joskus ainoa. Anteeksi, pidä raha. Maailma ilman kasvoja, miljoona rakkautta epäröi. Kuollut silmä ei lepää. Näkee melkein sinut. Kohti vihan oppipäivää.

Miksi minä?
Iso itkevä lapsi tahtoo kävellä alasti ulkona. Olen ihana.

Seinäsymbioosi on koottu vuoden aikana satuilluista jääkaappirunoista. Runoilijoina minä, lilsy, vanhemmat sekä ystävät ja sukulaiset

Tien yksinäinen auto lipuu kohti pohjoista taivasta. Mustat pilvet ovat ottaneet vallan. Vielä jossain kaukana etelän horisontissa siintää ilta-auringon lännestä kajastavat viimeiset rippeet. Massiivinen pimeys vyöryy ylle. Pilven reuna leikkaa maailman kahtia, sulkee seinän eteen, kuin pahaisen esiripun.

Odotan jyrähdystä. Ensimmäinen sadepisara. Elämä virkoaa.