Työtehtävien lyhyt anatomia

Tutustuminen uusiin ammatteihin lähtee usein pienestä. Kuten kävelystä lähimmälle metroasemalle.

Aamun pimeydessä, ei niinkään erityisen aikaisessa aamussa, mutta loskatalven synkkänä hetkenä, joukko heijasteleviin vaatteisiin pukeutuneita miehiä kiinnittää ketjuja parinkymmenmetriseen pätkään nosturin vartta. Työn ähellys on verkkaista. Yksi toisensa jälkeen ketjut kiinnittyvät ja vieressä odottavan nosturiauton kuljettajan ilme alkaa virittyä. Herrasmies, jonka tinnerin tuoksuisella hengähdyksellä voisi puhdistaa pahimmankin varpusparven pölläyttämän posliinipöntön, kiristää turvallista nostoa varmistavia muttereita. Vastuuntuntoinen kollega hiippailee perässä. Ja kiristää uudelleen.

Kulman takaa lehahtaa sieraimet ylitsepursuilevasti täyttävä lihapiirakan paistorasvan tuoksu. Tai haju, toisille. Lähileipomon hittituote, rasvainen ja ruskea lätyskä sujahtaa suuhun kahvilassa, jossa paistorasvan korvaa vaatteille läikkynyt koneöljy.

Ja kohta kello on kolme. Aamuinen toimistohiiri järsii iltapäivän energiaomenaa ja näytelmän muut hahmot suuntaavat kotiin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>