Sisäänastuminen

Päivämatkan puoliväli ja on sunnuntain lounasaika. Vain muutama yksittäinen auto on parkkeerattu väärälle puolelle katua. Kujien yllä roikkuvat vaatekuivaustelineet on tyhjennetty. Katupöly on laskeutunut viimeisen kulkijan jäljiltä. Arzagenan kaupunki tuhisee hiljaista unta.

Hitaasti hikisen auringon alla lompsahtelevat askeleet kaikuvat läpi pitkän kadun. Kahvila toisensa jälkeen on köyttänyt omaisuutensa ja salvannut ovensa. Vesipullo ei ole tyhjä, mutta matka jatkuu vasta täydellä vatsalla.

Jostain kantautuu huuto. Ja toinen. Nopea käännös pienemmille kujille ja yksittäinen mekkala muuttuu mutkien takana tasaiseksi puheensorinaksi. Päätöksestä ei ole matkaa kehäpäätelmään. Jotain täältä varmasti saa.

Ensimmäisten askelten alla lattia ei narise, mutta tulokkaiden askeleet raikuvat läpi meluisan miesjoukon. Kanta-asiakas kerrallaan, yksi toisensa jälkeen jää tuijottamaan tiskin ja oven välille jähmettynyttä ilmestystä. Iäkkäiden herrasmiesten korttipeli keskeytyy, algerialaisten jalkapallo-ottelu pyörii televisiossa ilman seuraavia silmäpareja. Hetki on hämmentävä. Paikassa, johon et kuuluisi, mutta tilanteessa, josta et halua lähteä pois.

Käsi liukuu elokuvamaisen sujuvasti aurinkolasien sangalle. Todellisuudessa eläimellisesti töksähtelevä liike hapuilee auringon häikäisyltä suojaavat hiotut lasielementit taskun pohjalle. Syötävää saa, mutta listaa ei ole. Pane con prosciotto cotto e formaggio, e una piccola birra kutisee kieleltä ääniaalloiksi helpoiten.

Pienessä kaupungissa, pienissä piireissä. Ulkopuolisena ihastus on vain pinnallista.