Tavallinen elämä

Istumme pitkää perjantain illallista. Primon asemaa ajanut tuhti pasta con salsiccia on loppusuoralla, kun hajoavan ruumiin makea tuoksu alkaa vihdoin haihtua.

Hetkeä aiemmin perulainen, vuosia laittomana siirtolaisena perheelle työskennellyt pyöreä intiaani on pusertanut poimuttuvan niskansa hikikarpaloille. Vieressä, Roger Mooren skottienglantia puhuvan, Sean Conneryn partatyylillä harmaantuvan italialaisen kemikaaliyhtiön ex-johtajan hiljaisen äänen jokaisessa sanassa on enemmän asiaa, kuin keskiverto italon elämäntarinassa. Ranskalais-kreikkalainen illallisen ilopilleri ja huonosti tyttärensä asunnossa harjoitettua salasuhdetta peitellyt kemikaalijohtajan vaimo pyytää Mercedes Benzillä kouluun ajelevaa kommunistitytärtään hankkimaan jälkikasvua. Vauvat kun ovat niin suloisia.

Illallinen etenee. Jäljellä on jäätelö, huurteinen tai aamun kuurteinen heikko humala – auton avainten arvonta. Kuusikymppisen kemikaalijohtajan tarkka katse liikkuu rauhallisesti. Kuin odottaen sitä hetkeä, kun sairauden mädännyttämän ruumiin oikea puoli tavoittaa aivot, ja rullatuolin voi vaihtaa sinkkisänkyyn.