Heräsin herätyskellolla pimeyteen.

Perkele. 8:33. Luolassa luulen eläväni.

Hiljaisen viikon heikentyneet signaalit eivät kanna juuri neljää seinää kauemmas. Tarpeettomasti venynyt vatsalaukku ei viitsi purupoluille vääntäytyä. Väsyneet iltapäivähetket seuraavat toisiaan, kunnes on aika taas nukkua.

Arkiseksi ehostettu eepos on aluillaan. Myyttiset tehtävät seuraavat toisiaan, odottavat ulkona. Hyökkään haasteeseen kuin lumikolalla aamuauringon härmäämään ruohotuheroon.

Ripaus sileää luisua ja liukkaita sanoja. Uusia ideoita, varastettuja vanhoja, kierrätettyjä kaluja. Pitkä loma ei puuduta. Vaikka antoi aihetta ajatella.

Selasin sattumalta Facebookista satunnaisvalinnaista etunimeä.
“Jo nyt on outoa, kun kaikki ihmiset näyttävät samalta”, huudahdin mobiilipäätelaitteen pientä ruutua tihrustaessani.

Vain hetkeä myöhemmin todetakseni, että kaikki olivat naisia. Harvemmin, kun androgyynejä etunimiä osuu osingoille.

During the autumn RuotoBlog has been enjoying busy days and lazy writing cyckle. New year might bring new stories, but meanwhile, enjoy the holidays!

Olo on kuin vuorotyöläisellä. Aamun - ei edes aikaisina hetkinä taivas on pimeä kuin sähkökatkossa loistava metrotunneli. Illalla hämy on laskeutunut keskustan tiettömille taipaleille. Päivälläkään ei päivä pilkahda.

Ehkä elämä on jatkuvaa yötä. Tai normaalia vuorotyötä.