Hallitus epäonnistunut rikosten torjunnassa, otsikoi YLEn verkkouutiset. Lähempi tarkastelu kertoo, että “Murhien, tappojen ja surmien määrä oli tarkoitus saada laskemaan vuoteen 2007 mennessä alle sataan vuodessa, mutta tavoite osoittautui liian vaikeaksi.”

Nykyisellä sanamuodolla artikkeli piiskaa syytöksiä istuvan hallituksen niskaan. Vuonna 2007 valitun hallituksen niskaan. Puolueellista journalismia, väitän.

Helsingin joukkoliikennevälineistä saattaisi sananen olla sanottavana siveämmälläkin herrasmiehellä, omista mielipiteistäni puhumattakaan.

Kello on 20.30, pitkän työpäivän jälkeen. 60 minuuttia odotusaikoineen hytkyvällä ja haisevalla linjaliikenteen limusiinilla, vai 15 minuuttia ovelta ovelle omalla autolla? Olenko ainoa josta tuntuu, että julkisen liikenteen käyttöön kehoitetaan kuin keskitysleirin kaasukammioon? Mielelläni luontoa säästäisin, mutta kylmässä tihkusateessa ilmaston lämpeneminen tuntuu paremmin myydyltä propagandalta.

Tummanpuhuvat, hiljaa ilmaa halkovat jättiläiset seisovat rannalla. Siipi heilahtaa kohti horisonttia paljastaen kokonaisuuden kauniin kuvan. Iltakajon viimehetkien valonsäteissä kylpevät tuulimyllyt toivottavat tulijan tervetulleeksi. Näky ei seisauta sydäntä. Se saa hengityksen hidastumaan, silmäkulman nykimään kohti kaartuvaa taivaankantta.

Rauhallinen olemus ottaa paikkansa arastelevassa yhteiskunnassa. Kuin Don Quijote vihdoin kumartuisi viisaammalleen.

Hykertelen vihdoin iloissani. Kunnallisvaalien alla tapahtuu kerrankin jotain outoa. Poliitikot puhuvat järkeviä.

Paikallisuus ei ole pelkkä netin karttapalveluiden hypevuosista lainattu termi. Paikallisella tasolla, ei Helsingissä, mutta kaupunginosissa ja niistä nousevilla ehdokkailla on ehdoton vaikutus juuri oman alueensa seuraavaan nelivuotiseen, kuten Kati toteaa. Metropoli on monipuolinen. Vaikutusalue pyörii kotinurkan kissankarvoista kuntaliitoksiin.

Kotikulmien tärkeydestä huolimatta kaupunki ei ole pelkkää asukaspysäköintiongelmaa tai kadun kulmaan unohtuneita koirankakkapusseja. Toinen ehdokastuttuni, tohtori Mattila on lyönyt Suomen suurimman työnantajan kokoisen aukon keskusteluun. Yhteiskunnan ylläpitämän instituution ei tarvitse olla markkinavoimien ruumiillistuma, mutta homman lipsuttua käsistä päättäjien pitäisi laittaa päänsä penkille.

Muutos lähtee uusista ajatuksista.

Olenko taas vähään aikaan maininnut, kuinka mölisevien vasara-apinoiden pystyttämät barrikadit vituttavat? Hyvä. Nyt sitä tulee.

Ilman pankkien myöntämiä lainoja talous pysähtyy. Harva kuluttaja pystyy ostamaan asuntoa, autoa tai kesämökkiä ilman pankin myöntämää lainaa. Vielä harvempi yrittäjä pystyy perustamaan useita ihmisiä työllistävää yritystä ilman pankkilainaa.

Pankkien halvaantuminen aiheuttaa talouteen luottolaman, josta on jo nähtävissä merkkejä. Yhdysvalloissa esimerkiksi rakentaminen ja autokauppa ovat jo jähmettyneet.

Taloussanomat 7.10.2008

Malminrinteen ja Albertinkadun työmaita keskellä ajorataa väistellessä uhraudun päivittäin puikkelehtimaan keskelle kadulla kiitäviä teinien pimpattuja Corolloja. Ja vain, jotta tyttöystäväni perään huutelevalla juntti-insinöörillä olisi hieman enemmän tilaa heilutella vasaraa kadunvarressa.

Tyypillisesti kadunvaltaus kestää tunnin pari kunnes poliisi hajottaa mellakan. Miksi toiset saavat laillisesti häiritä normaalien ihmisten työmatkaa? Jotain rajaa siihen rakentamiseen! Onneksi tulee lama.