Touhutipaton tuuriviikko

Aikuisuuden kynnyksellä usein ymmärtää, ettei elämän tarkoitus välttämättä olekaan täydellisen rusketuksen tavoittelu. Auringossa itseään pakkogrillaava myöhäisteini-ikäinen matkaseura voisi olla kaunista katseltavaa. Iltavaiheen isoäitimäinen olemus kuitenkin karisee kantapäistä. Väsyminen voi johtua myös auringosta, mutta kahden sentin korot kuluttavat ennen kaikkea miesten hermoja.

Matka Mallorcalla vierii kuin kuihtunut kives kuivuneessa joenuomassa. Ilo jakaantuu epätasaisesti myökkäröivien brittien ihmettelyn, kauniin ja rohkean Palman sekä ruotsalaiseksi muuttuneen takatukan välille. Viikon virstas saa viimeisenkin ajatuksen haurastumaan pölyiseen työtulevaisuuteen. Totaalisesta relaksaatiosta ollaan kuitenkin vielä kaukana. Vaikka uima-altaan kulmalla ruskettunut iho ei ihanteesta kävisikään, voi matkaa onnistuneessa seurassa luonnehtia – onnistuneeksi.