Kokemuksia kolhoosin takaa

Sateinen ilta Milanon ympäristössä päättyy odotetusti. Yli toistakymmentä vuotta menuaan muuttamattomalta ravintolalta voi odottaa paljon. McDonalds -tyylistä yllätyksettömyyttä, Mikkelin ravintoloiden nuukahtanutta sisustusta sekä Kallion kantakapakan harmaasieppoa.

Kauniisti ajaltuihin viiksiin pukeutunut herrasmies tervehtii tuttavallisesti tulijoita, mutta lyhyen hetken päästä muistaa neidin yli 10 vuoden takaisen kanta-asiaskoinnin. Pettymys on kuitenkin suuri. Jälkiruokavalikoimaa on laajennettu yhdellä arkitikkelilla. Pienen kylän kortteriravintola ei ehkä vedä vertoja atomi-tasolla työskenteleville gourmet-köökeille, mutta hurmaa nahistuneella aitoudellaan ja limakalvojen hermostoa hyväilevillä antimilla kupunsa pyöreäksi syöneen.

Onneksi sateevarjo sattui matkalta mukaan.

Samaan aikaan toisaalla arktisen agressiivinen ja yksinkertaisesti artikuloitava sade on piessyt kaktusfarmin uuteen ulottuvuuteen. Toimintalogiikaltaan epämääräisen, parisenkymmentä minuuttia maailmaa häiriköineen orgaanisen sprinklerin tuotos ajelehtii kulmakunnan kaduilla. Yksittäiset epätoivoiset uikuttavat uivansa, vaikka vettä riittää hätäisesti nilkkojen yläpuolelle.

Maastoautosta vetinen maailma on vapaampi – kasvihuonekaasutuksenkin kustannuksella. Kotona kuitenkin kaktusten kova kohtalo osoittautuu suurimmaksi murheeksi, vaikka kellarin lattialla lainehtii ylimääräinen sentti suolatonta.

Maaima ei ole tasapainoinen paikka. Salaojituksen uudistus on viivästynyt yli-innokkaiden puutarhatöiden takia. Joet kuitenkin tulvivat, koska ympäristöaktivistit vastustavat jokien puhdistusta kaatuneiden puiden rungoista. Eihän luonnonmukaisella homeella ole muuten paikkaa elää.