Kun ilmasilta ei kanna Milanoon muutamaan kuukauteen, kulkeutuu Pihan ”espresson mittaiset havainnot italialaisesta elämänmenosta” kotikirjahyllystä kuvitelmiin.

”Siinä missä suomalainen nainen on käytännöllinen, italialainen nainen ei ymmärrä, mitä tekemistä käytännöllisyydellä on naiseuden kanssa. Hän kulkee korkeilla koroilla, meikkaa paljon ja kirkkailla väreillä, käyttää isoja koruja ja pitää hiuksensa mahdollisimman pitkinä ja epäkäytännöllisinä.” (Kirsi Piha: Medicien naapurissa, Otava 2008, s. 79)

Kiharapään kommentit sivaltavat sähäköitä stereotypioita suon, kuokan ja itsepäisen Tarjan harjalta korkokenkäisen kauneuden kehtoon. Teräväkynäiset tyypittelyt osuvat oikeaan, mutta ymmärrys on yksinkertaisuudessaan kuin ajo-ohjeiden kirjoittaminen sokealle. Olisi huomattavasti miellyttävämpää poistattaa lumi maasta, kuin vaihtaa kannustin tyylittömään talvitallaimeen.

”Vaikka italialainen nainen on naisellisempi pukeutumisessaan ja olemuksessaan, on hänessä kovuutta, johon harvoin törmää suomalaisessa arkajalkanaisessa. Italialainen nainen voi epäröimättä katkaista kanalta kaulan eikä epäröi läimäyttää lastaan, jos siihen tuntuu olevan tarvetta” (Kirsi Piha: Medicien naapurissa, Otava 2008, s. 80)

Lähiruoan ei välttämättä tarvitse tarkoittaa takapihan teurastamoa, mutta kollektiivinen kurinpalautus kesyttämättömälle harmaudelle saattaisi hemaista helmat korvaan lentäneen kärpäsen kepeyteen, joskin ei kuitenkaan kevytkenkäisyyteen.

Toisinaan on pakko vetää kotiinpäin. Siihen toiseen kotiin.

Aikuisuuden kynnyksellä usein ymmärtää, ettei elämän tarkoitus välttämättä olekaan täydellisen rusketuksen tavoittelu. Auringossa itseään pakkogrillaava myöhäisteini-ikäinen matkaseura voisi olla kaunista katseltavaa. Iltavaiheen isoäitimäinen olemus kuitenkin karisee kantapäistä. Väsyminen voi johtua myös auringosta, mutta kahden sentin korot kuluttavat ennen kaikkea miesten hermoja.

Matka Mallorcalla vierii kuin kuihtunut kives kuivuneessa joenuomassa. Ilo jakaantuu epätasaisesti myökkäröivien brittien ihmettelyn, kauniin ja rohkean Palman sekä ruotsalaiseksi muuttuneen takatukan välille. Viikon virstas saa viimeisenkin ajatuksen haurastumaan pölyiseen työtulevaisuuteen. Totaalisesta relaksaatiosta ollaan kuitenkin vielä kaukana. Vaikka uima-altaan kulmalla ruskettunut iho ei ihanteesta kävisikään, voi matkaa onnistuneessa seurassa luonnehtia - onnistuneeksi.

Byrokratia on outo. Nihkeä kuin insinöörin suunnittelema kesätakki.

Kallion metroasemalla Smurffi hyökkää vuosia sitten harppuorkesteriin liittyneen isotädin kortilla matkustavan tyttöystävän kimppuun. Normaalihintainen matka on maksettu tavanomaista napinpainallusproseduuria hyödyntäen, mutta pyöreä ja sinertävä naishenkilö ei ole tyytyväinen. Toisen kortilla ei saa matkustaa.

Mutta väliaikaisesti kaupungissa asuva ei saa omaa korttia.

Negatiivisesta latauksesta päätellen taukoamatta määkinyt täti ei ollut saanut lihaa tuulensuojaansa aikoihin. Seksitutkija Osmo Kontula kertoo päivän Talous Sanomissa kun työhön panostaa paljon, ei jaksa rakastella, ja tämän puutteen aiheuttama turhautuminen puretaan sitten ahertamalla uran tai harrastusten eteen entistä rankemmin.

Tutkimuksen mukaan keskivertosuomalainen harrastaa seksiä yleensä 4-6 kertaa kuukaudessa. Pohjoisen kuukausi on etelänmaiden viikko. Täällä ei yksinkertaisesti ihmisiä paneta. Nimimerkki “Naapurilla on…” kertoi asiaan syynkin. Tämähän on suoraa seurausta varallisuuserojen kasvusta. Suomalaisethan on ainoa kansa maailmassa, jolla kateus voittaa kiiman!

Toivottavasti äkäinen smurffi saisi kotona enemmän. Ei tarvitse ahdistella säntillisesti lippunsa maksaneita.

Olen aikuinen. Alkaen tänään.

Palkallinen vuosiloma tai vihdoin uusittu käyntikortti ei mullista maailmaa. Kotiin kolahtava eläkäote sitäkin kovemmin. On kaunis idea muistuttaa todennäköisesti myöhemmin eläkekriisissä palavan omaisuuden kertymisestä. Viihtyisässä noja-asennossa vuoden alkavat vilistää villisti verkkokalvolla. Kohta 30, myöhemmin 40 - farmariauto, läähättävä ja lihava koira, paksuna rattaita pykkivä vaimo ja rikkaruohosta röyhistelevä takapiha. Ehkä toisessa elämässä.

“Eläkettä ei karttunut alle 23-vuotiaana tehdystä ansiotyöstä”. Viiden työpaikan kesäuraputkesta alle 23-vuotiaana maksetuilla eläkemaksuilla koen sosiaalisen omantuntoni ehostuneeksi. Olen kontribuoinut yhteiskuntaan enemmän, kuin olisi ollut pakollista.

Karu fakta - peräpukama - karistelee ajatukset kirjeen mukana posliinista kohti jätevedenpuhdistamoa. Terveisiä Viikkiin.

Ydinvoiman lisärakentaminen kuumentaa vihreän voiman tunteita. Vääntömomenttia tilanteeseen tuo punahallitusta helpomman herjan kohteeksi pääsevät porvaripuolueet.

Greenpeace sotkee murot ja vellit sekaisin: Katainen on asettanut selvän tavoitteen ydinvoiman lisäämiselle, mutta ei konkreettisia tavoitteita ilmastopäästöjen tai tuontiriippuvuuden vähentämiselle saati energiansäästölle, Greenpeacen ydinvoimavastaava Lauri Myllyvirta sanoo. Energiatuotannon lisäämisellä kuitenkin pyritään paikkamaan juuri tuontienergiaa, jonka hinta jatkossa ei ainakaan tule laskemaan.

Jos ydinvoima on ideana vastustettava ratkaisu energiatuotannon lisäämiseen, kulutuksen vähentäminen on vähintään utopistinen ajatus. Yksilötasolla sähkön säännöstely tuskin tulee kysymykseen. Harvalla imuri vaihtuisi moppiin tai liesi takapihan nuotioon. Televisiosta luopuneita en itseni lisäksi tunne yhtäkään. Vastaavasti teollisuuden energiatarpeeseen on turha kajota. Perusedellytykset ihmisten työllistämiselle turhan kovien kustannusten maassa ovat jo valmiiksi huonot. Vaatimukset lisäinvestoinneista pienemmän energiakulutuksen laitteisiin saati paperitehtaiden päivittämisestä kuulostavat vaatimukselta laittaa lappu luukulle.

Toistakymmentä vuotta sitten kansanäänestys pysäytti sähköntuotannon kaikissa Italian ydinvoimaloissa. Maa ajautui energiakriisiin, uusiutuvat luonnonvarat eivät riittäneetkään ylläpitämään kotitalouksia teollisuudesta puhumattakaan. Pelastaja löytyi kuitenkin läheltä, heti rajan takana vesihöyryä taivaalle puksuttavat ranskalaiset ydinvoimalat olivat halpa vaihtoehto tuoda sähköä paikkaamaan omien ydinvoimaloiden menetystä.

Nykyään vuosien takaisesta halvasta energiasta ei ole tietoakaan. Omat ydinvoimalat rapistuvat käyttämättömänä käsiin. Ranskalaiset sen sijaan nauttivat rahakkaasta tilanteesta. Suomessa päähallituspuolueet linjaavat erilaisia näkemyksiä ydinvoiman rakentamisesta vientiä varten. Nyt on kuitenkin aika päättää meidän (tai teidän) tulevaisuudesta. Kun kehittyvät kansantaloudet nousevat perinteisesti globaalia taloutta pyörittäneiden maiden ohi, artisella maakaistaleellamme ei ole nykyistäkään vähää elinedellytyksiä. Energia ja vesi ovat tulevaisuuden arvokkainta kauppatavaraa. Jos jeesustelijat eivät uskalla hyödyntää tilaisuutta nyt, uppoavasta laivasta on turha lähteä pelastusveneellä maailmalle myöhemmin.

Toisinaan tunteiden - ja kansalaisten ei pidä antaa päättää tulevaisuudestaan. Maailma tarvitsee puhtaampaa energiaa, ei energian vähentämistä.

Vastuuvapauslauseke: Kirjoittaja on Greenpeace -järjestön rahallinen tukija, mutta harkitsee vakavasti lahjoitusten välitöntä lopettamista.