Kahvia ja kuolinmessuja

Keskiyön auringon päivänä mollukat suunnistavat maalle. Sateenpieksämän takaa kirkastuu uusi lauantai, seesteinen, hidasliikkeinen ja lievästi hikoiluttava kaloria kaipaava kuiskaus. Urbaani löytöretki löhöää kaupungin katoilla. Seitsemännen kerroksen aurinkoterassi huokuu aurinkoa ja kulmilta kuljetettua nahkasohvaa lukuunottamatta täydellistä tyhjyyttä. Olivia -lehden keski-ikäisille naisille suunnattu debatti peniksen pituudesta ei jaksa kiinnostaa. Käännän kylkeä.

Tuntia myöhemmin herään puhelimen pirinään. Kattovisiitistä ei jäänyt kuolaista vanaa boksereita hiostaneelle ruskealle nahalle. Äiti ja isä odottavat ovella. Pieni piriste ennen pizzaa, Nespresso pulpauttaa aromit ilmoille, eikä kuuman kupposen nostamista huulille malttaisi odottaa. Mozartin Requiem pauhaa pistokkeen perässä.

Urbaani juhannus on urbaani. Miksi lähteä maaseudulle, maaseutu ei kuitenkaan ole maaseutu. Vaikkei liukumiinoja kaipaisikaan, kuuluisi heinäpellon huminaan vähintään muutama märehtivä. Lypsytehtaat ovat kadonneet, Zetoreita puhumattakaan. Maalaisromantiikka on kuollut.