It’s not the first time when Ruoto blog turns the serious gear on. It is a rare occasion, but scarcity makes it even better. This monday ETLA (The Research Institute of Finnish Economy) published a long waited overview on unemployement saving accounts.

There is absolutely no way to carry on discussion about government subsities without properly getting to know the subject, research and reality.

Featured reading: Unemployment Insurance Savings Accounts: An Overview by Francesca Valentini.

Tyttöystäväni eksyi ihmettelemään, miksei Helsingistä löydy korkokenkiä. Vastaus löi nyrkkillä palleaan. “Korkokengät korostavat epätasa-arvoa.”

Huomenna tulen korkokengissä töihin.

Vatikaanista jyrähtää.

“Pope Benedetto XVI thinks sex risks to become like a drug … if people are not aware what they are expecting for their partners, they risk becoming obsessed with sex.”

Aiheesta lisää Corriere della Sera

Kondomikielto ylikansoitetulle maapallolle kuulostaa kiihkoiselta tuomiopäivän kellojen kilkatukselta. Mutta eläimellisen vietin kieltäminen eläimiltä kuulostaa kiehtovalta. Myös juhannuskokon muuttaminen noitarovioksi kävisi käden käänteessä.

Appiukkokokelas taannoin palkkasi kolmekymppisen. Tyyppi oli napakka ja hoiti hommansa. Vuoden määräaikaisuuden jälkeen allekirjoitettiin sopimus vakituisesta paikasta. Eipä aikaa kulunut kuin seuraavaan aamuun, kun neiti ilmoitti olevansa raskaana.

Pienyrittäjälle ei jää paljoa vaihtoehtoja. Maksat äitiyslomailevan palkan ja palkkaat uuden tekemään rästiin jäävät työt. Ja olet itse ilman palkkaa. Reilu peli. Mutta lapset ovat mukavia. Ehkä suomalainen insinöörikansa ei ole ymmärtänyt, että tärkeintä on keskittyä prosessiin, tuote kun aina on - noh, niin mielikuvituksetonta insinööriä.

Aamusuihku palautti mieleeni matkakokemuksen yli 15-vuoden takaa. Olin vanhempieni kanssa automatkalla läpi Euroopan. Tapahtumat keskittyvät pieneen, vuoristoiseen lederhosen-kylään. Istumme linnan terassilla odottamassa bratwurstia tai vastaavaa hapankaalin makuista räminäruokaa.

Minulla on nälkä. Valitan. Valitan. Valitan. Valitan. Ja valitan. Lopulta naapuripöydän täti selittää, kuinka sota-aikana heillä ei riittänyt ruokaa. Söivät kengänpohjia. Tai vastaavia wienerschitzeleitä. Hiljennyn hetkeksi. Ruoka kun sattuu saapumaan samaan aikaa.

Nyt vähintään 5.500 vuorokautta vanhempana ihmettelen, mitä tekemistä sota-ajan ruokapulalla on hitaan palvelun kanssa? Onko tarjoilija polvisaappaissa riehuva Günther? Tai kenties kokkina kirmaa viiksimies Adolf.