Pienet puolueet vaativat ennen aikaisia eduskuntavaaleja hallituksen vaalirahoitusepäselvyyksien vuoksi. On ihan ymmärrettävää, että pienet poliitikot ovat toisilleen kateellisia. Onhan se vain väärin, että parempi saa enemmän avustuksia. Ihan kyynel vierähtää poskelle, kun ajattelen näitä alipalkattuja ja epäsuosittuja, pienellä äänimäärällä vaikutusvaltaiksi kuvittelemiinsa tehtäviin päässeitä kansalaisia.

“Oppositio vaatii hallitukselta selvitystä vaalirahoituksesta”, YLE uutiset kertoivat tänään. Raha on politiikka ja politiikka on rahaa. Ei ajatusten ostamisessa ole mitään kieroa. Kyllähän yhteiskunnan rahoittajien äänen jossain pitää kuulua.

Demokratiassa oppposition kuuluu huudella hallituksen perään. Mielenkiintoista on nähdä, kalahtaako kalikka omaan nilkkaan, arkistojen kätköjä kun lähdetään kotipesistäkin tonkimaan.

Ps. Jos kotoinen hiekkalaatikko elehdintä surettaa tai suututtaa, kannattaa tutustua saapasmaan ruusuiseen ja ruudinkatkuiseen politiikkaan. Voisi suomalainen poliitikko olla kovin kateellinen, kun kymppitonnin lahjuksen sijaan olisi voinut netota miljoonia.

Vihdoin aurinkoinen aamu. Fazer suklaakonvehdilla terästetty espresso avaa ajatusten virran paremmin kuin saavillinen suoliston toimintaa terästävää toimiston kahvia.

Istun terassilla. Suurin osa ajasta valuu ruumiin tarpeiden tyydyttämiseen: nojaisinko hieman taaksepäin, kääntäisinkö kylkeä hieman vasemmalle, vai nostaisinko jalat pöydälle. Opiskelun tiimellyksessä ratkaiseva päätös painuu unholaan, mutta ravitsemuksella paisuva keskivartalon elin hykertelee tyytyväisenä aamuauringon loisteessa.

Vielä viikonloppu ennen arkea. Mutta lyhyessä ajassa pienessä kylässä ehtii kaikenlaista. Keskustan kulmakaupan täti on aamulla pyöräyttänyt tuorepastasta taituroimien tortellinien sisään pinattia ja ricottaa. Toisista paljastuu artisokkaa, kolmansista naapurinsedän siasta veisteltyä kotimakkaraa. Lähiruoka ei ole mikään juttu, mutta maku saa vakavasti miettimään vaivaako valmisruokaan vääntyviä anemia, apatia vai lobotomia. Viikon aikana mieleen muistutettu taso ei kelpuuttaisi Saarioisen ”Äitien Tekemää Ruokaa” edes jaloissa pyörivälle, rapsutteluista nautiskelevalle schnautserille. Pohjoisen oloissa kelpaisi kalalla koreilla, mutta laatu on ahneella kauppiaalla valitettavan harvoin ensimmäisenä mielessä.

Tunti toisensa jälkeen kirjailu ei yllätyksekseni ala maistua puulta. Ruokahuollon paremmat puitteet pitävät vatsan virkeänä ja mielen tahriintumattomana. Ylikeitetty pasta ja rasvaa tihkuva karvakäsipizza ovat jääneet 2500 kilometriä pohjoisemmaksi.

Muutaman hetken jaksan ihmetellä, miten pohjoisen ihminen kehtaa kelpuuttaa ravintoloilta käsittämättömän kalseaa laatua ja palvelua. Eikö kokkikouluista tehdä kulinaristisia matkoja maailmalle? Ja pizza ei ole roskaruokaa. Miksi niitä edes tehdään samoissa karvakäsikopeissa kebabin kanssa? Kyseisillä ruokatuotteilla kun toistensa kanssa on yhtä paljon tekemistä, kuin sushilla ja neljän viljan puurolla.

Selkäpiitä puistaa, mikälaisesta laaduttomuudesta maksetaan, enemmän kuin etelässä. Mutta hetken kuluttua en jaksa enää valittaa. Kotikulmat eivät kuitenkaan muutu. Ehkä kulinaristiset matkat on vain parempi suorittaa maailmalle.

Valtionhallinnon tuottavuusohjelma herättää närää. Raukat pelkäävät työpaikkojensa puolesta. Mutta voiko joku muka väittää, että Suomesta löytyisi työpaikka, jossa ei ole tuottamattomia yksilöitä tai turhia työntekijöitä?

Wenner huomauttaa myös, että kyse ei enää ole välttämättä aidosta tuottavuusohjelmasta, sillä henkilöstönvähennykseen tähtäävät tavoitteet eivät sinänsä kerro vielä mitään tuottavuuden kehittymisestä.

Lainus YLE 25.5.2008

Pelkät potkut eivät siis ole ratkaisu ylenpalttiseen ryöstämiseen. Veronmaksajana kieltäydyn maksamasta palkaa puolella teholla työskenteleville, nahjuksille ja luusereille.

Herään kilometrien päästä kalisevaan kirkonkellojen kilinään. Yritän epätoivoisesti kääntää kylkeä, mutta paavin pahuus pauhaa korvissa kuin kohmeloinen krapula kotoisemmilla kujilla. Kaksi sunnuntain olotilaa ovat yllättävän samanlaisia. Toinen vain ilman ehkäisyä.

Onneksi leipuri on ahkeroinut, isoäiti tuonut lehden ja pullat, ja painesäädiin syytää espressoa kuin viimeistä päivää. Kevyt sunnuntaiaamun aamiainen vääntää suun sirpiksi. Päätän armahtaa paavin. Täksi päiväksi.