Archive for April, 2008

Kevät saapuu kaupunkiin

Tuesday, April 29th, 2008

Seisomme Vaasankadun ja Flemarin risteyksessä. Tietyömaa hidastaa suojatien ylittämistä. Mutta juuri sillä pienellä askeleella jonka otamme kohti kadun toista reunaa, kaljupäinen hiphop-vaatteisiin sonnustautunut nulikka painaa orgastisesti Fiat Puntonsa kaasupolkimen pohjaan. Punainen laahus suhahtaa ohitsemme. Tietyömaasta pölähtää harmaa hiekkapilvi suoraan vaatteille. Hienoisen hetken agressio änkeilee alitajuntaan. Pohdin pitäisinkö enemmän nulikan nyljetystä nysästä, vai nistisinkö näppärästi napalmilla. Onneksi tyttöystävä on äkäisempi. Kipakka korkojen käväisy kasseilla keventäisi keravalaisen kuormaa.

Ärsyttävät äänet kantautuvat läpi kaupungin. Pakoputki siellä, toinen tärisee täällä. Mikä saa juntin vaihtamaan toimivan pakoputken tärykalvoja raastavaan räminäkaminaan? Ei Ferrarikaan pörise kuin pienen pojan pahansisuinen pieru. Kevät on saapunut kaupunkiin. Voisin kannattaa autotonta - tai keravatonta kaupunkia.

Vaipanvaihtoa

Monday, April 28th, 2008

Miten rakastankaan Yleisradion uutisia tietolähteenä.

Vasemmistonaiset haluaa nimetä äitiyspakkauksen vanhempainpakkaukseksi. Järjestön varapuhenaisen Saila Ruuthin mukaan pakkauksen nykyinen nimi pitää yllä käsitystä, jonka mukaan pienen lapsen hoito on vain äidin tehtävä.

Lainaus: YLE Uutiset 28.4.2008

Kaunis asia, olen samaa mieltä. Lasten hoito on vanhempien yhteinen tehtävä, siinä ei kiistämistä. Ihmettelen vain, miten rouva varapuhenainen on puhenainen, eikö sukupuolien esille tuominen ole syrjintää? Varapuheandrogyyni Saila Ruuth kuulostaisi niin paljon paremmalta.

Mitä olisi elämä ilman kommentaattoreita. Tai eri sukupuolia. Jatkuvaa miekkailua tai kuoppien yhteensovittamista? Ehkä minun/sinun/hänen/meidän/poliitikkojen (huom. ketään syrjimättä) pitäisi keksiä oikeaa tekemistä.

Tukiaiset

Sunday, April 27th, 2008

Kemijärven sellutehdas pysähtyy tänään. Aiemmin tällä viikolla Italian hallitus antoi 300 miljoonaa euroa, jotta Alitalia voisi jatkaa tilapäisesti toimintaansa. Käytännössä rahat kattavat loppuvuoden kerosiinit - kauniit hautajaiset.

Arvostelijoilta usein unohtuu post-modernin maailman realiteetit. Tuotteiden ja palveluiden kysyntää riittää niin kauan kun ihmisillä on ostovoimaa ja kiinnostusta. Paperia tuotetaan liikaa, hinta tipahtaa eikä tehdas ei ole enää kannattava. Reiluun peliin ei kuulu valtion tukiaiset, ehkä enintään Kanervan Tukiainen.

But why is the system protecting losers, instead of encouraging winners? eräs ekonomi kysyi. Intohimoa asioista vaahtomiseen meilläkin riittää. Mutta miten on tekojen laita? Kuihtuva paikkakunta saattaisi näyttää mallia muille, jos Kemijärven massaliike olisi käyttänyt energiansa uusien ideoiden ja tulevaisuuden rakentamiseen. Ideologia ei toimi kuitenkaan loputtomiin. Täällä rankaistaan menestymisestä. Pitäisi istua hiljaa ja hartaasti samassa harmaassa muotissa muiden kanssa.

Pienituloisten perään on turha puhista. Täällä on jokaisella samat mahdollisuudet rakentaa oma tulevaisuus. Ehkä maallikko ei saisikaan olla poliitikko. Johtotehtävissä tunteilu on turhaa.

* * *

Aurinko pilkahtaa taivaalta. Naapurien grillikäynnistys vieräyttää nenäkarvoja värisyttävän tuoksun pihapiiriin. UV-säteet hellivät pohjoisen pimeydessä vaalentunutta ihokudosta. Kauniiksi maitokahviksi tässä on vielä paljon tekemistä. Miten rakastankaan olla turhamainen.

Kerrankin samaa mieltä

Thursday, April 24th, 2008

Sosiaalivaltio sortaa itsensä elättäjiä. Tai miksi aina sydäntä riipaisee, kun palkkakuittia raottaa ja toivoo että vero-sarake olisi kaventunut. Mutta onneksi rahakirstun äänitorvi pitää uutisillaan iloisina. Toisinaan vaan valahtaa farssi narreineen naurettavaksi.

Katainen sanoi, että oppositiolta puuttuu oma vaihtoehto tulevaisuudesta ja sitä korvataan maalaamalla seinille sellaisia piruja, joita ei ole.

Lähde: YLE 24.4.2008

Muutamaa tuntia myöhemmin YLE uutisoi rähinäremmin ajatuksen juoksua.

Erkki Tuomioja myöntää, että puolueen uskottavuus on hakusessa.

Tuomioja sanoo, että äänestäjien pitäisi uskoa
puolueen todella pystyvän toteuttamaan ohjelmansa myös hallitukseen päästyään. Pelkkä istuvan hallituksen kritisointi ei siis hänenkään mukaansa riitä.

Lähde: YLE 24.4.2008

Mitä tuohon nyt sanoisi.

Pieni aamukahvihetki

Tuesday, April 22nd, 2008

Voisiko kauniimmin aamu enää alkaa. Jättikuppi kunnollista kahvia, croisant ja purkki Valion persikkajogurttia. Aurinko hellii kuudennen kerroksen toimiston lasiruudun lävitse kevätilosta punottavia poskia. Korvissa pauhaa iloinen Ola Salo.

Let your body decide where you want to go
high or low, fast or slow

Mikä voisi olla nautinnollisempi tapa aloittaa työpäivä. Vetäisen ylimääräisen viivan kesälomakalenteriin. Kohta pitänee koputtaa pomon selkää. Miten olis viides viikko…?