Archive for March, 2008

Raivopäisiä hulluja

Tuesday, March 18th, 2008

“Täytyy muistaa, että koira on aina eläin. Se ei ole koskaan silla lailla luotettava, etteikö se pysty ärsyyntymään jostakin ihan mitättömästä asiasta.”

(Suomen kokenein koirakouluttaja Pertti Vilander, Ilta Sanomat 18.3.2008 s.5)

Jännä, miten lauseen merkitys ei muutu ollenkaan vaikka koiran korvaisi miehellä tai naisella. Ja aiheenahan oli murha.

Liukasteleva lasku

Sunday, March 16th, 2008

Näinhän se tarina taas kulki. Kisaan oli pakko päästä, mutta portilta laskuun lähdettyäni ei kurvit kääntyneet riittävän tiukasti. Tahko toimi tapahtuman tyyssijana, Pehkubaari pöydällätanssijoiden mononkolistelukappaleena. Matka nostalgisen Siilinjärven ohi Itä-Suomen pienille nyppylöille ei ollut matka historian huurtuneeseen havinaan, mutta sitäkin mielekkäämpi mellastus tykkilumelta koppuraisessa rinteessa. Kiitos korruptiosta.

Kohtalaisen rentoutuksen jälkeen vatsa huusi TinTin Tangon aamiaista. Eikä syyttä, kyllähän alkavaan viikkoon ja orastavaan pääsiäiseen pitää pitkälläkin tankkausstrategialla varustautua. Ihan kun muuten ei olisi tullut syötyä.

Syyhyä syntisempää

Saturday, March 8th, 2008

Relaksoitunut ruumis ei ruikuta, eikä rektum ruiki. Haarukoin lombardialaista lämmintä. Kotimaisen juustovalmistamon ainoa voimakkaampi flavööri on värvätty maustamaan muuten niin mietoa risottoa. Paketillinen Aurajuustoa kuplii piskuisessa padassa.

Myöhemmin, taivaanrannan kaarruttua karun kuivakkaan talvi-iltaan, napakka punaviini nykii nauruhermoa. Nollaan ei tultu nollaamaan. Mutta ystävien kahlitseminen samojen seinien sisään oli syyhyäkin syntisempää sisarusten välistä rakkautta.

Kylmät navat toistensa paikoilla

Tuesday, March 4th, 2008

“He voivat keksiä vaaleissaan minkälaisia lukuja haluavat, mutta he pelkäävät meitä. Heidän on lähetettävä meitä vastaan miliisejä ja fyysistä voimaa, koska heillä ei ole argumentteja meitä vastaan”, sanoi Kasparov. (HS 4.3.2008)

Propagandan voi tehdä teloituksilla tai tyylillä. Kuppi kahvia kädessäsi varoittaa, että sisältö saattaa olla kuumaa. Solmion solmua sykertäessä on syytä huomata pieni disclaimer: kaulan ympärille käärittävät esineet saattavat aiheuttaa kuristuskuoleman.

Minkälaisen kuvan vallanpitäjä antaa kansastaan, kun itsestäänselvyyksistä pitää varoitella. Jos maassa on lunta, saattaa maa olla liukas. Tupakka tappaa. Jos ihminen ei ymmärrä ilman varoitusta, ei varoittaminen enää muuta asiaa. Mutta saa muut näyttämään idiooteilta.

Ehkä holhousyhteiskunnan tehtävänä onkin vain tukahduttaa kritiikki. Onneksi toisaalla uskalletaan nousta barrikadeille.

Kiitos kysymästä, sitä samaa

Monday, March 3rd, 2008

Aika on hypännyt jättikintaaseen. Ideoita ja tekemisiä tahkotaan tuhdissa tahdissa. Tuisku ja tuiteri taipuvat väistämättä vähemmälle, vaikka Tahkon keikka kohta edessä onkin.

Viikonloppu vierähti väljissä merkeissä. Gradu ei edistynyt palstamillimetriäkään, kynä sauhusi muissa muistelmissa. Lähipitäjän rentoutuslaitoksen kautta kiepautettiin takaisin Kallion kujille.

Viimein saapui sunnuntai. Varjoleikkejä, kuvakirjaa ja yllättäen innostusta huomiseen työhön. Ei niin mitään uutta.