Kuperaselkäinen mummeli kipuaa epätoivoisen näköisesti Stockan herkun viereisiä rappusia ruokakasseja raahaten. Kysäisen kuuluvalla äänellä, voisinko auttaa.

“Mene pois!”

Voi kuinka kiva. Eikö nuorison joskus väitetty käyttäytyvän huonosti? Vai voisiko avun tarjoamisen kokea vittuiluna? Onneksi illan pelastaa persikat kera portviinin ja pienen palan vaniljajäätelöä. Ja ei noituuskauden lentoliput keväiseen Tukholmaan mieltä ainakaan rasita.

Suolavesi ei ole virrannut korviini aikoihin. Mute-napin näpäisy on hiljentänyt musiikin mukaansatempaavan virran.

“22:12 local time at origin”, taulu ilmoittaa.

Pitkästä aikaa soitin tahkoaa läpi saumattoman musiikkisumun. Chicanen Saltwater saa silmät sulkeutumaan. Muisto on enää kuihtunut pisara, mutta kaunis kuin kappaleen kliimaksin kohdalle osuva ilmakuoppa. En tiedä kumpi saa olon tuntumaan raukealta.

Vietän hetken muistoissa, musiikin toisessa maailmassa. Oikeasti vain matkaan kotiin.

Tate Modern on eilisen juttu. Vaikka nykypäivä on kiitänyt ohi teollistumista seuranneista taidekausista, on valtavassa turbiinihallissa silti jotain pysähdyttävää. Taide ei ole vain kielletty koskemasta seinäroikutusluomuksia. Pikemminkin Picasso jää huomaamatta teollisuuden kivihiilenkatkuisilta seiniltä, joiden sekunteja vangitsevaa arkkitehtuuria valtavat rullaportaat korostavat.

Vaikka Nikolai Troshin USSR in Construction saa provokaatiota räiskyvän propagandarakkaan silmän pysähtymään, museon taide ei ole elämys. Todellinen taide ovat ne tuhannet käytävillä tungeksivat ihmiset. Tiukan todellisuuden taiteen ruumiillistuma asuu meidän jokaisen garderobessa.

Pienet ajankuvat eivät katoa mielestä. Lontoo ei ole muuttunut viidessä vuodessa. En ainakaan savusumun läpi kirkastuneelta auringolta muutosta näe.

Hidas, yksinäinen lounas maistuu. Luomuhampurilainen heiluu huulilla, tätä tosin ei virvoita ateriaan sisältynyt punaviini. Cokis kelpaa kernaasti. Hiljainen hetki on paikallaan. Teoria poukkoilee mielessä, kunnes jalostuu paperilla ensi vuoden seminaariohjelmaksi. Ehkä yksin kannattaisi lounastaa useammin.

Köllähdys. Kuinka mukava onkaan ajatella pieniä nokosia kahden tunnin aamiaisen jälkeen.

Venyttelen. Työ on melkein ensimmäinen ajatus. Miksei toimistolla ole mukavaa sohvaa?