Goottilainen kappeli

Ympäripyöreitä, mutta innostuksen täyteisiä päiviä, liian lyhyiksi litattuja yöunia. Yksi siivoton asunto. Viikon voisi kuvitella olevan paketissa. Mutta vasta nyt herään.

YL:n ilahduttava joulukonsertti laskee valoisan rauhan maan päälle, mutta jotain särähtää korvassa. Urkurin mahtava tulkinta Boëllmannin Toccatasta goottilaisesta sarjasta saa pahan valumaan suurkirkon valkoisille seinille. Todellinen painajaiselokuvamusiikki saa selän väreilemään. Silmiä ei tarvitse sulkea, mustan puhuva maailma kaariholveineen ja paholaispäineen piirtyy Tuomiokirkon tunnelmaan. En voi vastustaa kiusausta. iTunes Store valuttaa koneelleni goottilaisen kokoelman koko kauneudessaan, eikä Mozartin kuolinmessuakaan voi kiusaukseen langenneena enää välttyä hankkimasta. Digitaalinen urkumaailma on ihmeellinen.

Yht’äkkiä musiikki muuttuu. Lauantai on laiska. “Life is just a slow train, crawling up a hill”, Katie Melue hönkii kaiuttimista. Uneksin istuvani pienessä keltaisessa kahvilassa. Auringon säteet poukkoilevat lainehtivan joen penkereellä. Kohotan espresson huulilleni. Pitäisi nousta ylös, mutta käännän kylkeä.