Puu-Vallila

Pieni huone on täynnä ihmisiä. Neljä pöytää ja muutama ylimääräinen jakkara pursuavat kadulta suoraa viivaa kävelleitä, mutta kadulle lähtiessä sinikäyrää seuraavia iloisia ihmisiä. Joukossa on humalaansa äksyilevä, mutta rouvan henkitorvesta lehahtava vanhahtava vinhetto saa miehen hiljaisemmaksi.

Puu-Vallilan kaduilla on hiljaista. Nuhruiset seinät peittyvät ruskeaan tapettiin. Sellaiseen, jota moni muistaa katselleensa mummolan seinillä. Harvempi kuitenkaan edes nähnyt, retrobuumin hengessä homeituja enintään hengitellyt. Musiikki raikaa naapurista, mutta ääriään myöten täyttynyt kulmahuoneisto täyttyy iloisesta puheensorinasta.

Muutama olut liikaa ja rystyset puristuvat kasaan. Toisessa pöydässä pariskunta keskustelee lapsesta. Miehen metrinen rasta hehkuu paistinrasvaa hämärässä. Tyttö haluaa lapsen, merkiksi on avannut farkkujen ylimmän napin. Ovi avautuu. Astumme sisään Pikku-Vallilaan, iltakävelyllä yllättäneeseen korttelikapakkaan.
- Kaksi olutta kiitos.
Baarimestari on mukava. Mitä se kiittää, jaksaakohan edes siittää, täyden pöydän nainen mulkaisee.