Archive for September, 2007

Iltatee illalla

Saturday, September 15th, 2007

Mitä uutta voisi kertoa? Tietokone on edelleen rikki, suunnittelen MacBookin ostoa. Gradua pitäisi lykkiä alulle. Tekisi mieli tehdä paljon, paljastaa kaikki ja nähdä maailma. Mutta istun perjantai-iltana kotona hörppimässä teetä. Voisin lukea Mömmön artikkelin design-lähettiläistä, mutta istun hiljaa ja pohdin. En oikeastaan mitään.

Liikennejärjestelyt

Thursday, September 13th, 2007

Nahkatakkiset, vaaleatukkaiset naiset valtaavat Kannelmäen juna-asemaa. Kirpakan kylmään, mutta aurinkoiseen aamuun on ilmestynyt outoja harhoja. Kaksi Matrix-henkisiin pitkiin nahkakappaleisiin verhoutunutta nuorekkoa odottavat junaa. Yksi mustatakki istuu jo valmiiksi aamuhartauden hiljentämässä kulkuvälineessä. Kukaan ei puhu, kiskot eivät kolise. Vain satunnainen aivastus raikaa jostain kaukaa. Paikallisjuna kulkee miellyttävästi. Isojen poikien leluista, kiimassa kiitävistä Pendoliinoista ei voi sanoa samaa.

Toisaalla aamuruuhka kasvaa kilometrien jonoiksi. Tietöitä tehdään, jotta 1980-luvun suunnittelun virheitä saataisiin paikattua. Helsingin tiet ovat tukossa. Siinä missä autolla suhasi illalla viidessätoista minuutissa keskustaan, joutuu ruuhkassa kyykkimään lähemmäs tunnin. Todella järkyttävää. Silmään sattuu, kun näen valtaisat taksijonot aamuisin hotellien edessä. Ulkomaisia vieraita, saati sijoittajia ei maan logiikan mukaan kannata palvella. Saattaisivat vihulaisetpahulaiset vaikka hyödyttää suomalaisia.

Ei näin. Missä on pitkänäköisyys ja suunnitelmallisuus? Kun toimivan infrastruktuurin merkitystä ei ymmärretä, voitaisiin ihan hyvin muuttaa Mogadishuun. Tämäkin on todellista demokratiaa, mutta kukaan (vaikutusvaltainen) ei uskalla ulista. Onneksi edes yksi lehti uskaltaa puhua. Se ainoa, ja onneksi oikeaa mieltä.

Mustikkamuffinssi

Wednesday, September 12th, 2007

Niin vaan illat hämärtyvät. Enemmän fyysisesti, mutta valon ja varjon leikki sekä auringonkajon dramaattinen valo pakottavat hapuilemaan kameraa. Hiljentynyt telakka himmeine lyhtyineen ja hylkiöksy muuttuneen voimalaitoksen rujo olemus houkuttelevat hyppäämään seikkailuun, ikuistamaan pikseliavaruuteen pieniä väriläiskiä.

Siistimistä odottava pehko ei kuitenkaan verhoudu mustaan huppuun. Illat valuvat uuden blogiprojektin viimeistelyssä ja lopputyön aloittelussa. Mutta tämän illan kruunaa juorurikas iltakävely sekä myöhemmin yksinäinen sämpylä kaverinaan mustikkamuffinssin makuinen tee. Kerrankin tunnen olevani hyödyllinen tekemättä mitään.

Kännissä olet ääliö

Tuesday, September 11th, 2007

Siistiä vai noloa? Panimoteollisuus ja Sedu valistavat maan nuorisoa. Jos et ole vielä törmännyt ulkomainontaan, käy katsomassa tutustumisen arvoista materiaalia Kännissä oot ääliö saitilta. Nyt vaan tippalukko pulloon ja touhutippa takaisin alkuillan viihdykevalikoimiin.

Kännissä oot ääliö

Pysäköintivirhemaksukehoitus

Monday, September 10th, 2007

Olin tänään kiltti lapsi. Kirjoitin äitini puolesta valituksen törkeästi autoon lentoasemalla läimäistystä pysäköintivirhemaksukehoituksesta (ah mikä ihana sana!) Jokainen sana on täyttä totta, sydänlihasta raavitulla verellä raapustettua. Silminnäkijän ominaisuudessa kun tapahtumahetkellä vietin laatuaikaa noin 20 kilometrin päässä, työpaikalla.

* * *

Vastalause maksukehotukselle

Arvoisa vastaanottaja

Protestoin oletetusta pysäköintivirheestä saamaani maksukehotusta (asian nro. xxxxxx) vastaan. Pysäköintivirhemaksukehotus on annettu täysin aiheettomasti sekä vastoin hyvää tapaa ja odottamatta kohtuullista aikaa maksetun pysäköintilipukkeen ajan umpeutumisesta.

Olkaa hyvä ja huomioikaa liitteestä, että ensimmäinen pysäköintilipuke on ostettu 10. syyskuuta 2007 kello 16.16, jolloin maksettu pysäköintiaika kyseisellä lipukkeella umpeutui 16.36. Kuten pysäköintivirhemaksukehotuksesta käy ilmi, oletettu pysäköintivirhe on tapahtunut Helsinki-Vantaa Lentoaseman ensimmäisen terminaalin lyhytaikaispaikoitusalueella. Yllä mainittuna ajankohtana olin vastaanottamassa San Torinista, Kreikasta saapunutta tytärtäni. Erityisen huomionarvoista tapauksessa on, että kello 16.30 saapuvaksi ilmoitettu lento laskeutuikin jo kello 16.20. Henkilökohtaisesti matkustan miltei viikoittain Helsingin ja Milanon välillä, ja tämän kokemuksen mukaan matkatavaroita ei tavanomaisesti Helsinki-Vantaan, tai niin kutsutun Seutulan lentoasemalla odottaa juurikaan viittätoista (15) minuuttia pidempään. Nyt kuitenkin tänä kyseisenä päivänä, kymmenes syyskuuta 2007 vieraani joutui odottamaan poikkeuksellisen pitkään matkatavaroiden saapumista.

Seuraavasta liitteestä, toisesta maksukuitista voitte nähdä kuinka olen käynyt ostamassa lisää pysäköintiaikaa neljä (4) minuuttia ensimmäisen lipukkeen pysäköintiajan päätyttyä, kello 16.40. Tällöin ostin pysäköintiaikaa pysäköintilipukkeelle kaksikymmentä (20) minuuttia. Katsoin tämän ajan kohtuulliseksi sekä erittäin realistiseksi, sillä oletetun pysäköintiajan päätyttyä tyttäreni olisi odottanut matkatavaroitaan jo neljäkymmentä (40) minuuttia.

Lopulta tyttäreni sai matkatavarat ja palasimme pysäköintipaikalle kello 17.15. Vain minuuttia aiemmin pysäköintivirhemaksukehotus oli ilmestynyt autoni tuulilasin ja tuulilasinpyyhkijän väliin. Tavoitin poikkeuksellisen epäkohteliaasti ja tylysti käyttäytyneen, epäterveellisesti ylipainoisen pysäköinninvalvojan parkkipaikan toiselta laidalta. Yritin parhaani mukaan keskustella hyväntahtoisesti herrasmieheksi olettamani miehen kanssa, mutta kommunikointi osoittautui ylitsepääsemättömän vaikeaksi.

Suorittamani pysäköintimaksun umpeutumisen sekä autolle saapumisen välissä on ehtinyt kulua vain neljätoista (14) minuuttia. Aiemmin mainittu lento saapui etuajassa, mutta koska matkatavaroiden saamisen viivästymisen vuoksi odotus Helsinki-Vantaan lentoaseman ensimmäisen terminaalin tuloaulassa pitkittyi yllättäen ja odottamattomasti, vaadin pysäköintivirhemaksukehotuksen pikaista mitätöimistä. Lisäksi asiaani puoltaa kertaalleen lisätty pysäköintimaksu, mikä osoittaa myös verrattain hyvää tahtoa ja ystävällisyyttä helsinkiläiseltä veronmaksajalta Vantaan kaupunkia kohtaan sekä erityistä sääntöjen noudattamista ja yleistä kuuliaisuutta.

Tässä vastalauseessa olen osoittanut oletetun pysäköintivirheen johdosta annetun pysäköintivirhemaksukehotuksen perättömäksi sekä pysäköinninvalvojan virheen hänen jättäessä odottamatta kohtuullista aikaa maksukuitin päättymisajan umpeutumisesta, jotta olisin voinut suuren matkatavaramäärän kanssa vallitsevassa, yllämainitussa tilanteessa hankkia lisää pysäköintiaikaa.

Kohteliaimmin pyydän teitä käsittelemään tämän vastalauseen pikaisesti, sekä palaamaan anteeksipyynnön kera alla ilmoittamaani helsinkiläiseen osoitteeseen.

Ystävällisin terveisin…

* * *

Arvailujen varaan myös jää, löytyyköhän paluupostista valitusmenettelyn valituslomake. Tai jos kirje ylipäänsä koskaan lähtee eteenpäin, kunhan äiskä ensin tuotokseen pääsee tutustumaan.