Archive for August, 2007

Aamun utuinen ajatus

Wednesday, August 15th, 2007

Odottelua asiakkaan luona. Vain hetki sen jälkeen kun Kallion tolpalta tilattu taksi on meinannut ajaa kolarin, lompakko on unohtunut kotiin ja taivaalta ei valu räntää niskaan. Usva hälvenee ja tornin kattokerroksen ikkunoista paljastuu kiitorata. Myöhemmin muistan, että olisin voinut soittaa laadukkaamman kyydin.

Dietti naksuttaa toista aamua. Vatsahapot kursivat laukunpohjaa suppeammaksi. Mehusotkuihin en enää lähde, mutta tämä vaikutti astetta lupaavammalta. Myös paremmin myydyltä, voisi nälvijä näpäyttää. Kolme päivää, pieniä aamiaisia, lounaita ja päivällisiä. Juuri ja juuri riittävästi ravitsevia. Linjassa pysytään, vaikka vaa’an mittaristossa tapahtuvan muutoksen odotusarvo on lähinnä nolla. Olo on kevyt kuin alas ammutulla perhosella.

Takaisin töihin

Monday, August 13th, 2007

Ja sitten paistaa aurinko. Sateinen sunnuntai vaihtui aurinkoiseksi maanantaiksi nörttipajan syövereissä. Sähköpostin tulva ei yllätä, lukemattomat blogipoustaukset pursuilevat kesälomailevaa postia pahemmin. Ulkona on kuulemma todella lämmin, toiset kertovat.

Vaikka loma on loppu, vaikuttaa kiihtyvän ripaskan kiivaudella lähestyvä sateeton syksy lupaavalta. Ei siis sen puolesta, että tekemistä riittää. Mutta kotiaskareista on turha kantaa huolta, kun Helsingin juhlaviikot täräyttävät pariviikkoisen ohjelman ilmoille. Mielenkiinnottomana hautaan teinien Taiden yön, mutta Ayon konserttiin voisin arvan heittää. Sitä ennen torstaina törähtää Art Goes Kapakan kuorojen kierros, viikonloppuna taas voisi virrata Flow Festivaalilla. Saa nähdä. Kesä tekee tepposia.

Small thought about time

Sunday, August 12th, 2007

The pure present is an ungraspable advance of the past devouring the future. In truth, all sensation is already memory.
- Henry Bergson, Matter and Memory

Wien - Nürnberg - Helsinki

Sunday, August 12th, 2007

Matka on tullut tien päähän, matkaajat ehtineet kohteista kotiin. Pisteenä suklaakakulla oli kaksipäiväinen Wien. Ei ole kotikokkikilpailijoiden voittanutta, mutta barokkilinnojen kupeessa kelpaa bratwurstia mussuttaa. Puccini ja posliiniastioidut ulkoilmatapahtumat ovat päätepisteen lyhyt hetki suorien penkkirivien shampanjamassassa.

Mikä olisikaan parempi tapa reilata ympäri Itä-Eurooppaa, kuin kiemurrella kapeita kujia vuokra-autolla tai nauttia aamiaista luksushotellihuoneen terassilla, Tonavan rannalla Budapestin keskustassa. Mutta matka on vaihdellut vivahteista viiruihin. Väleihin on mahtunut pyykinpesua muovipussissa, yöpymisiä hikisissä hostelleissa, nytkyttäviä neuvostovaunuja sekä ahdistelevia paikallisliikenteen matkalipuntarkastajia. Paljon hauskaa, vielä enemmän kauniita kokemuksia.

Koska lähdetään uudestaan?

Belgrad - Budapest - Bratislava

Friday, August 10th, 2007

Rajamuodollisuudet kestavat, mutta junassa on miellyttava matkustaa. Hitaasti matelevat maisemat ja tyhja kabiini antavat tilaa ajatuksille. Nelja ja puoli tuntia, enka ole edes koskenut kirjaan.

* * *

Taas junassa. Vihdoin maisemat alkavat vilista nopeammin. Kauniissa kaupungissa on mukava luksustella. Aamiainen hotellihuoneen parvekkeella, Tonavan rannalla vaihtuu wanna-be-hippien hien hajuun. Sarajevossa ja Belgradissa sai olla yksin, mutta taalla matkaajia vilisee kuin meressa mutaa.

Mutta matkustaminen on mukavaa. Tosin kolmannen viikon vieriessa miettii, kuinka monta kaupunkia jaksaa viela nahda, vaikka pari-kolmepaivaiset pysahdykset ovatkin riittavia kyllastyttamaan samoilla kujilla vaelteluun. Mieleen hiipii ajatus. Miten onnistuisi olla viikon rantalomalla liikkumatta? Ihan kun rusketusta viela tarvitsisi.