Slovenia

Juna kolisee vanhoilla kiskoilla. Vaununhoitaja on kerannyt liput, mutta uni ei tule. Makaan kirppuisella punkalla, moneen kertaan tulleilla lakanoilla. Pienessa kopissa on viisi ruumista, omani mukaan lukien. On kuuma, eika avaruuteen suhiseva avoin ikkuna auta yhtaan. Paassa ei jyskyta krapula, mutta olo voisi olla parempikin. Paa on taynna rakaa, tippa kerrallaan valumassa kohti alempaa petia. Miltahan sukellusveneen miehistosta mahtaa tuntua, mietin, kun parikymmenta senttia jalkojeni paalla on rinkkaa kannatteleva hylly. Klaustrofobia ainakin parantuisi nopeasti.

Vihdoin aamu alkaa sarastaa. Alan miettia ylos nousemista, mutta aikataulusta ei ole tietoa. Vaantaydymme ulos neuvostokopista. Ilma tupakansavuisella kaytavalla ei ole juuri ruumishuonetta raikkaampi.
Why did you wake up so early, tuikahtaa paperinipun yli kyyristynyt, haaleaa kahvia joskus lapinakyneesta lasista juova vaununhoitaja satkan lapi. Totta. Olimme tyhmia, mutta harjoittelemme vasta ensimmaisella junalla. Olemme suht ajoissa, vasta 40 minuuttia oletettavasta aikataulusta jaljessa. Juna jatkaa Zagrebiin. Kantapaat kolahtavat kevyen rinkan kyydittaessa tukevasti maan pinnalle.

* * *

Ihastun hetkessa kaupunkiin. Uudemmilla alueilla arkkitehtuuri on vahintaan sekavaa, mutta vanha keskusta ei voi olla hurmaamatta. Saksalaisen oksennuksen tarkka jaykkyys on kateissa, ihmiset ovat ystavallisia. Mukavassa ymparistossa ei voi olla olematta mukamattomampi.

Kierramme paivan Ljubljanassa paikallisen ystavan opastuksella. Illalla matkaamme Koperiin, seuraavaan yllatykseen. Jaan hiljaisuuteen miettimaan, miten nain kauniiseen maahan voi mahtua miljoonia pienia ihmeita. Rantatalon avaimia kilistellen en voi myos olla ihmettelematta ihmisten ystavallisyytta. Yli neljan vuoden takainen tuttava pahoittaa mielensa, ellemme yovy heidan tyhjassa ranta-asunnossa.

* * *

Aurinko. 35 astetta polttavia uv-sateita. Lempea tuuli ja kuumuutta kihiseva Valimeri voisivat olla syita isoon onneen. Mutta arvorakennuksia ja vanhaa arkkitehtuuria suojeleva rakennuspolitiikka yhdistettyna fiksaatioon kokeilevaan katutaiteeseen saavat mielen hymyilemaan.

“On turha valittaa, kun kuolleetkaan eivat valita”, paassani kaikuu katsellessani edistyksellista ja puhdasta kaupunkia. Autoilta suljetut kaupungit, ilmainen bussien liityntaliikenne parkkipaikoille ja kadun kulmiin ilmestyneet koirankakkapussit ovat vain pienia asioita, mutta etelan lammossa mutkattomasti toteutettujen pohjoisen unelmia. Taas yksi elaman hymyinen paikka “voisin muuttaa” -listalle lisaa. Olisitteko uskoneet Sloveniasta?