Istahdan aamu-uniseen metroon. Vastapäätä istuu keski-iän ylittänyt pariskunta. Heillä on yhteinen ystävä, alkoholi. Näky on kuin maalauksesta, jota en saa mieleeni. Miehen lyhyeksi ajeltujen hiuksen läpi paistaa joukko pieniä arpia. Ei ole vaikeaa laskea kertoja, kun etyylinesteillä marinoitu ruho on paiskautunut katukivetykseen.

Mies on hiljaa. Nainen hengittää raskaasti. Seuraavaksi osoitteeksi voisi veikata terveyskeskuksen, jonka jonon perältä ei edetä. Nainen puhisee kovempaa, eikä osaa enää keskittyä istumiseen. Mies ei hievahdakaan, mutta kirkkaista silmäkulmista heijastuu terävä katse. Rautatientori - Järnvägstorget. Taas hiljaa, ilman kantamuksia pariskunta valuu ulos metrosta.

Myöhemmin töissä maalaus juolahtaa mieleeni. En vain löydä nimeä.

Kesä, loma lähestyy ja aurinkoa. Kepoisen työpäivän jälkeen mieli halajaa Suomenlinnan tuuliselle kalliolle, mutta ajatus poukkoilee. Pitäisikö ostaa mansikoita vai herneitä? Jos en ihan vielä lähtisikään, lukisin vielä yhden artikkelin… kunnes huomaan olevani myöhässä.

Käsitys odottamisesta muuttuu kun sekunnit vierivät kellotaululla. Pienessä asunnossa on kuuma, eikä pakkosyötöllä puskeva kuivauspatteri auta asiaa. Portisheadin Pedestal soi taustalla. No time, make or reason… Where the rainbows hide, your destiny, mystery of all time… Lento on kymmenen minuuttia myöhässä. Väsyttää, mutten viitsi oikaista.

Lopulta keksin tekemistä - ja käyttöä hattulaatikolle. Laitan sinne lakin.

Olen hiljattain lukenut muutamia matkapäiväkirjoja. Tarina alkaa Ernesto Guevara de la Sernan nuoruusvuosista. Moottoripyöräpäiväkirja on viettelevä tarina Erneston ja Alberto Granadon unelmasta: matkasta läpi Etelä-Amerikan. Teksti soljuu sujuvasti myös seuraavan päiväkirjan, Tien päällä taas käännökseen. On kiehtovaa seurata, miten puoliviattomasta pojasta kehittyy matkan aikana tuleva sissijohtaja ja ehkä maailman legendaarisin vallankumoustaistelija. Yhteen kysymykseen olisin silti halunnut vastauksen. Ymmärsikö hän itse vilkaista päiväkirjaansa taaksepäin? Huomasiko hän muuttuneensa?

On sopiva pyöräyttää palloa ja siirtyä toiselle mantereelle. Tiziano Terzanin lentämätön vuosi muuttuu häkellyttäväksi päiväkirjaksi, joka vie lukijaa lieassa läpi Kaakkois-Aasian kuumuuden. Kauniisti kirjoitetussa kertomuksessa Terzani hamuaa vastauksia yksinkertaisiin ennustuksiin, etsii ja epäilee, ja lopulta nivoo tarinat seikkailun täyteiseksi kokonaisuudeksi.

Viimeisimpänä aloitin Kyllikki Villan Pakomatkalla kirjan. Hänen lapsuusajan kirjeet rintamalotan arjesta Tyttö Sodassa kirjassa olivat tehneet vaikutuksen ja odotin liikoja. Villan pakomatka laivoilla Maan ääriin kääntyi äkkiä lukijan pakomatkaksi pois kirjasta. Kirjan epätoivoiset loksautukset, omintakeista jäljittelevä kirjoitustyyli sekä lupaillun seikkailun unohtuminen saavat lähinnä satunnaisen lukijan mielen harmistumaan. Matka vaikuttaa tylsältä. Mutta onneksi tänään on lauantai.

Kuinka suloinen olo sekatavarakaupoista tuleekaan! Vaikka isoäidin kanssa en koskaan Hakaniemen hallia pidemmälle ole päätynyt, lienee jokaisella meistä muistoja lapsuuden kesien tunnelmallisista, mutta hitusen jännittävistä sekatavaramyymälöistä. Ainakin televisiosta mielikuvien syövereihin tekaistuista yksilöistä.

Törmäsin Samin & Samin kulttuuriblogissa toisenlaiseen sekatavarakauppaan. Ei ehkä niin lämpimään ja idylliseen, mutta urbaaniin versioon sähköisesti hypisteltävistä t-paidoista. Puoti.fi on mukava oman aikansa oivallus karua katua ja sekatavarakaupan mielikuvalla pelailevaa putiikkia. Ja ennen kaikkea hienoja t-paitoja.

Jotain samaa hellyyttävää on myös Erottajankadun suomenruotsalaisten Urban A -liikkeessä. Hitunen tyttömäistä kauneutta, ripaus pilkettä ripsien välissä. Mutta ennen kaikkea paljon silmää fiilikselle.

Ja mitä taas opittiin? Tänään shoppailemaan.