Houreita

Vilkaisu vanhoihin blogiteksteihin saa mietteliääksi. Koskaan ei voi olla ihmettelemättä, miten junarata on kaventunut vuodessa tai maailman meret koluttu kahdessa. Ja silti illan ainoa ajatus on, pitäisikö antaa yksinäisyydestä kärsineen bonsain kuolla vai nyppiä kuolleet lehdet?

Ulkoilu ei avaa silmiä. Röyhkeät lokit poukkoilevat mökillä, Kalliossa ja Pressossa. Puu-Vallila paljastaa kätköistään salakapakan ja SOK-talo kutsuu kiipeämään katolle. Palaan kuitenkin pieneen koppiin parin ajatuksen kanssa, joita en ehdi kirjoittaa ylös. Ideat poukkoilevat epätoivoisesti kunnes katoavat sähkökemiallisiin syövereihin.

Aktiviteettivimma iskee päälle. Haluan tehdä ja toteuttaa, räjäyttää pankin ja kiivetä seinille. Vilkuilen ympärilleni. Kaupunki ei osaa päättää Vallilan Konepajan kohtaloa, mutta hiekkakentälle nousee arkkitehdin oksennus. Miksi uudistuotanto muistuttaa pöntön kylkeen pinttyneestä ripulista: eroon ei pääse vaikka tilaisi Talebanit tupaantuliaisiin? Hississä sentään oli mukavaa seuraa.