Helsingin päällä

Pelko naaman menettämisestä ei ollut tänä viikonloppuna vain japanilaisten ongelma. Pieni paniikki antoi onneksi odotella itseään Ylen hoitaessa viisutelevisioinnit poikkeuksellisen onnistuneesti. Eikä Hannakaan huonompi ollut, kumman kauniin olivat trukkikuskista taikoneet.

“Onko teillä nimi listalla?”
“Ei.”
“Onko teillä gold vippiä?”
“Ei.”
“Miksi te sitten olette tässä jonossa?”
“Mä käyn täällä niin usein, että mun mielestä meidän pitäisi päästä jonon ohi. Ja mä tavallaan silleen ehkä jotenkin tunne ton toisen poken” hän sanoo.
Huuli pyöreänä köriläs ohjaa illan parhaimman näköiset Helsingin kattojen ylle.

Selvä silmä eksyy sekunteihin. Korkealla ulkona hengitys värähtelee iholla. Paikka täyttyy ja tyhjenee, elämän hitaat hetket matelevat anellen lyhyttä taksijonoa lähitulevisuuteen. Taivas punertuu. Kello on pilkku. Aurinko nousee pilviverhon alta. Kerta toisensa jälkeen maailman keskinormaalein tavallisuus jatkaa hätkähdyttää. Silmien räpsäytys on Radio Helsinkiä uskottavampi.