Cinque Terre

Rappusia ylös ja alas. Meren pauhu rikkoo hiljaisuuden. Purjevene lipuu rauhaisan meren pinnalla. Kadut huokuvat letkeää ja rauhallista musiikkia, mutta vasta hiljainen jyrkänteen laitakapakka pukee syljen kosteuttaman idean ääneksi. Pystysuorat seinät erottavat kuivan kosteasta, kasvavan elävästä ja paahtavan hellivästä viileydestä. Olo polttavan auringon alla on rauhallinen, mutta haluamme jatkaa matkaa. Ei autoja, ei lentokoneita; vain lyhyt junamatka tunnelissa tai tunnin kävely vuoristopolulla. Kokeilemme lipsuvaa jyrkännettä. Via della rosa, via dell’ amore – nimet ja paikat sekoittuvat.

* * *

Satakielet laulavat kapeilla kujilla. Vilkaisu rappusilta ylös paljastaa lintujen istuvan aivan yllämme, kapeiden talojen välissä kulkevalla pyykkinarulla. Valumme hitaasti alaspäin. Alle metrin levyinen tie mutkittelee korttelin rakennuskaavattomien seinien mukaan. Helle keittää vaalean ravun punaiseksi, mutta kapeikossa ilma on viileää. Pieni kuja talojen ikuisessa varjossa on kuin heinäkuinen luminietos kotoisen metsän siimeksessä. Aurinko ei paista ja vain harva löytää kätketyn salaisuuden.

Laskeudumme pienelle torille. Vuorten ympäröimä laakso ja sen juurille kasvaneet talot rajaavat toisaalta mereen rajoittuvaa aukiota. Auringossa haalistuneiden maalien koristamista taloista leijuu unelmainen ruoan tuoksu. Uunituore focaccia, aamulla poimitut sitruunat ja vuosia mädätetty juusto ovat kuin kaunosävelmiä rinteillä kasvavalle viinille tai virkistävälle paikallispanimon oluelle. Ajatusten keskeltä pauhaa meren kohina. Tyrskyt pysähtyvät ikuiseen aallonmurtajaan, johon kuokka jos toinenkin Jussi on kiven pyörittänyt. Ei ole kaunana unelmien romanttinen merirosvojen aikakausi. En yllättyisi, jos vuorten takaa lahdelle lipuisi mustan puhuva purjelaiva, sihisevät ruutitykit kohdistettuna kukkulan linnoitukseen.

* * *

Siinä missä juna on tuonut elämän ja etsijät kaupunkiin, ovat massat karkottaneet aitouden kauemmas. Toisinaan onni on myöhäisen matkustajan myöden ja löydämme majapaikan pienestä vuoristokylästä. Kirkon ympärille kertyneet parikymmentä piskuista taloa saavat sydämen takomaan rinteiltä avautuvilla huikeilla maisemilla. Muovisista puutarhatuoleista kasattu baari ja neljän huoneen hotelli eivät poista kylän asukkaiden ihmetystä valkoisesta vieraasta. Originaalissa vieras on tuntematonta, mutta turtuneessa tunnettua kavahdetaan.

Pysäköimme pienille ja mutkaisille vuoristoteille ylimitoitetun auton rinteeseen. Koskaan ei tiedä onko vanhaan käsijarruun luottaminen. Isompi pelko piilee silti vuorten kullan kauniissa kuvassa. Pienet ristit tien poskessa kertovat karusta arjesta. Vauhti ja lipsahdus, yli sadan metrin pudotukseen mahtuu monta sekuntia – ja ajatusta.

Cinque Terre