Kerrankin olin pukeutunut siististi töihin. Kotiin vaeltaessani poikkesin ostamaan loppuun puhalletun shampoon lisäksi vessapaperia.

“Kato, jupitkin näköjään paskantavat”, deeku totesi kaverilleen notkuessaan tihkusateessa kaupan edustalla.
“Lähinnä rahaa”, totesin. Ja taas juostiin. Melkein ainakin.

Miksi iloinen, ranskalaistava haitarimusiikki vainoaa kaikilla nurkilla? Helteen tyhjentämän Stockmannin ikkunasta leilaijee Kolmen Sedän ympäristön melodia. Kärttyinen myyjä ei musiikkia huomaa, lähinnä ärtyy enemmän melodian solmuihin joutuneen takkuilevasta puheesta.

Antakaa tämän ihoa hellivän rakkauden ja iloisuuden sään jatkua!

Kuuntelen Amélien iloista haitaria. Haluan pöyriä ympäri kaupunkia.

Porvoonkatu on hiljainen, mutta terassilla on elämää. Iloisesti hälisevä ravintola on nostanut seinät syrjään. Kansalaisten olohuone jatkuu jalkakäytävälle. Kesäkatu ei polta rakkoja jalkoihin, mutta hiljenevä tahti vaatisi nauttimaan hetkestä. En voi olla kuulematta Boney M:n raikuvaa rytmiä korvissani. Iloiset kiljahdukset lapsuuden kesistä kotipihalla muistuvat mieleen.

Kaupunki on kaunis. Vaalen vihreään verhoutuneet pastellitalot leikkivät ilta-auringon valossa ja varjossa. Nuoria aikuisia on kertynyt Alppipuistoon. Muutama heittelee frisbeetä, yksi on nukahtanut tyttöystävänsä syliin. Maanantaisen auringonlaskun välistä näkyy hymyileviä naamoja. Puuston takaa kuuluu kiljahduksia ja Linnanmäen laitteiden suhina. Maailma on läsnä myös hiljaisuudessa.

En halua lähteä. En kestä maaseudun hiljaisuutta, mutta rakastan kaupungin vaipumista hymyilevään horrokseen. Miksi lähtisinkään? Tämä on minun, pieni keskusta täynnä kauniita unelmia kaukaisuudesta.

Herään perjantain ja lauantain välisenä yönä. Sattuu. Naama tuntuu piestyn katupiskin veriseltä kirsulta. Hengitys kulkee vaivoin, pää on sekaisin. En ole katuojassa, vaan mökillä pehmeiden lakanoiden välissä. Poikkeuksellisen kova flunssa on pehmentänyt tajunnan.

Päivä on pilvinen, vuodenajat sekoittuvat. Ropiseva sade väittää syksyn saapuneen, kesän kadottua unohdukseen. Taivas valkenee illan suussa. Saunan savupiippu tupruttaa harmautta hälvenevän usvan sekaan. Auringonlaskuun mennessä pilvet väistyvät näyttämään vuorokauden viimeiset hetket loistossaan.

Vihdoin kuume laskee. Lämpöä en ole mitannut, mutta sunnuntai saa hikoilemaan. Raidan valkoiset, hiljaa leijailevat siitepölyhiukkaset lavastavat luonnon epäonnistuneeksi joulun elokuvalavasteeksi. Vihreys puskee läpi.

Rentouttava viikonloppu meni sairaaksi, lähinnä sairastamiseksi.