Tuuli toi lannan

Taas miellyttävä viikonloppu takana. Rentouttavat lasilliset kääntyivät tuntien maailmanparannukseksi, pihvin rauhallisesti sulaessa olutpedillä. Lauantaiaamun rypistys mökille ja sateen tihrustamat päiväunet palauttivat ajantajun todellisuuteen. Ei ollut kiire minnekään. Maratonpuhelu Italiaan, toinen sunnuntaina rakkaalta Jyväskylän ystävältä. Tunnit kierivät auringossa Terzanin kirjasta nautiskellen.

A Fortune Teller Told Me -kirja ei päästä otteestaan, ei liioimmin kaukokaipuu ota hellittääkseen. Matkaa olisi pakko päästä – minne vaan, koska tahansa. Ilman suurempia suunnitelmia, takaisin niihin pieniin kyliin tiettömien teiden taakse. Ehkä auringonlaskua rannalle katsomaan, illan viimeisillä kulauksilla janoa tyydyttämään.

Kesän helmi, raiteilla koliseva Itä-Eurooppa siintää jo silmissä. Mutta paratiisi voi löytyä myös läheltä. Metsän siimeksestä pilkahtava punainen saattaa olla portti unohtuneeseen kauneuteen. Rapistuva rakennus ei ehkä vakuuta jokaista, mutta hiljentynyt ympäristö kertoo tarkalle kuuntelijalle tarinaa. Hiljaista hykerrystä menneestä elämästä, karua todellisuutta kylmästä pohjoisen keväästä.