Väsymisen rajamailla ääriviivat eivät hahmotu. Silmien turvotus, kuumeinen tunne ja kaukainen kaipuu. Epäselviä mielleyhtymiä, nurkan takana vaanivia varjoja. Maailmaa pukevat kuosit vilkkuvat värisilmän ulottumattomilla vivahteilla, epäuskoisuudesta ja epäilyksestä elää koko kansakunta. Mutta joku tuntematon on oikeassa. Koti on siellä, missä sydän on. Annetaan viisaampien sanoa.

On lähdettävä, jotta voi tulla takaisin.
-Nuuskamuikkunen

Googlen tarjoamaan Gmail-sähköpostiin on tullut lisäominaisuuksia. Poikkeuksellisesti satuin vilkaisemaan tuon läpertelylistan läpi. Liekö kuume sotkenut kirjailijan ajatukset, vai onko nörteillä vain tapana vitsailla poikkeuksellisissa paikoissa?

Hämmästyttävän paljon samanlaista huumoria löytyy myös Xbox-pelikonsolin ohjeista, jossa kehoitetaan olla työntämättä laitteen virtapiuhaa korvaan tai lehmän takapuoleen. Ohjeen mukaan Xboxin asentamiseen ei tarvita myöskään silakkaa.

http://mail.google.com/mail/help/intl/fi/whatsnew.html

Hämyinen sää. Toinen ei tiedä onko usva vai sinitaivas. Ilmasto pyristelee vastataan. Kesä tai takatalvi, kevät ei etene lineaarisesti.

Myöhäinen herätys herätti muistikuvan aikaisesta aamusta: yksinäisistä jäälautoista, hiljaisista ihmisistä ja tyhjistä kaduista. Kylmä hetki tuntui lämpimältä syvällä turkissa. Ulkokuori rapisee, tyhjyydessä ei odota mikään. Tikittävä kello, hitaasti vierivät sekunnit kohti kesäistä Keski-Eurooppaa.

Pohjoissatama, Helsinki, Finland

Sometimes the speed of the internet connection makes me wonder, how the telegraph lines are fixed in Finland.

Location: countryside around lake Averia, Vihti, Finland

Hiivimme harrastunnelmaiseen kirkkoon Espanjalaisten Portaiden yläpäässä. Jumalanpalvelus jatkuu. Kuiskuttelemme kukkulan päällä, laskevan auringon ikkunoista sisään sihtaamasta valosta. Sydäntä lämmittää ajatus matkasta, maallisesta mammonasta: käsissä roikkuvista kasseista.

Pienet hetket seuraavat toisiaan. Herkeämätön nauru kaikuu holveissa, hämyisissä kapakoissa. Illan viimeiset säteet, aamun raikas tuulahdus - humina ei pysähdy. Empaattisissa raunioissa lepäävä kaupunki jatkaa elämää herkeämättä. Meren antimet koristavat illallisen, pasta saa pöydän notkumaan.
“Vielä yksi laulu”, joku huudahtaa.
Ei ole aika eikä aikaa lähteä. Isäntä on tuonut uuden pullon pöytään. Sade ei ole syy olla, mutta kastuneet hiukset muistuttaisivat elokuvaunelmasta. Totuus olisi viluisempi.
“Ehkä vielä yksi”, todetaan.

Ikuinen kaupunki jää suuruutta hehkuvine raunioineen vauhdilla taakse. Kiitävän taksin ikkunoissa vilisee vuosituhansien kulttuuri; kärsimys ja nautinto. Viini on taas virrannut ja lämpö hellinyt ihoa. Mutta Colosseum ja Pietarin kirkko heittävät aamuauringon värjäämälle taivaalle arvoituksen: miten ihmiskunta on ollut niin ohjailtavissa, suoraan päättäjien liekaan kytkettynä? Arvoitus kuitenkin ratkeaa nopeasti. Aika ei ole muuttunut orjuuttamisesta mahtipontisen rakentamiseksi. Laitokset - Yhdysvaltain sotakoneisto ja Monsanton kaltaiset yritykset todistavat karua totuutta, miten yksilö ei jaksa pyristellä vastaan. Vaikka valta valui keisareilta paaveille, jatkaa vallan virta kulkuaan vaikkei Ikuinen Kaupunki kaatuisikaan.