Tie neljäkymmentäviisi

Tien yksinäinen auto lipuu kohti pohjoista taivasta. Mustat pilvet ovat ottaneet vallan. Vielä jossain kaukana etelän horisontissa siintää ilta-auringon lännestä kajastavat viimeiset rippeet. Massiivinen pimeys vyöryy ylle. Pilven reuna leikkaa maailman kahtia, sulkee seinän eteen, kuin pahaisen esiripun.

Kuvitelman vauhti kiihtyy, viisari ei värähdäkään. Vihdoin katuvalot syttyvät. Lämpenevän punainen hehku muistuttaa kaukaisesta lämmöstä. Moottori tie ei kuitenkaan ole kuuma. Ilta on viilein aikoihin.

Painostava ilma saa sikarin tuoksun leijailemaan maltillisesti avoimesta ikkunasta. Majasteettiset värit leikkivät taivaalla. Iltarusko on kadonnut, mutta punasininen taivas hehkuu gloriaa, johon kukaan Pienen Saaren asukas ei uskonut. Vauhti hidastuu. Viisari ei värähdäkään.

Odotan jyrähdystä. Ensimmäinen sadepisara. Elämä virkoaa.