Kuinka herätään aamuun

Aamuauringon herätellessä unihiekkaisia silmiä, maailma valkeni uudesta perspektiivistä. Harmaat, useita päiviä taivasta verhonneet pilvet olivat pyyhkineet muistijäljet kauneudesta. Miten olikaan mukava erehtyä katsomaan aurinkoon. Hiljaisen ja seesteisen sunnuntain normaaliaistien lisäksi mielen valtasivat mielikuvat kesästä. Viikonloppu mökillä ystävien seurassa: selkään porottava alkuillan aurinko ja vatsaa hiillostava grilli miltei tuoksuivat sieraimissa. Eikö kesä voisi tulla nopeaan? Viikonloput tässä rentoutuslaitoksessa vain odottavat ottajiaan.

Ajan pysähtyessä hengästyneenä oli helppo huomata kaipaavansa näitä hiljaisia iltapäiviä. Sprinttinä poukkoilevat arkisekunnit kun saivat painottelemaan työn ja koulun väliä niin tehokkaasti, ettei luppominuutteja tuntunut jäävän riittävästi kavereille tai edes verhojen ostamiselle. Mutta mitä jättää pois, mitä valita, kun kaikki on kivaa eikä mistään halua luopua?

Ehkä kyse olikin vain flash backistä niiltä seisahtuneilta ja naurun pyrähdyksien täyttämiltä aurinkoisilta kesäviikonlopuilta. Tai raukealta maisemien vilistämiseltä Tokion matalan kaupunkikuvan yläpuolella. Kaiken kiireenkin keskellä pystyi kuulemaan hiljaisen huokauksen. The world is not enough. Haluan kaiken.