Tässä ei ole mitään sarkasmia

Mistä on pienet bodarit tehty? Virtsasta ja hormoneista? Voin myöntää, että avoin asenne koittui tappioksi tällä kertaa. Onnelan teinihelvetti oli helvetti. Miksi teinityttö juoksee tuoppi kädessä täydessä yökerhossa? Miksi miltei kaikkien poikien hiukset ovat lyhentyneet alle kahteen senttiin? Onko homobofia-natsismi seuraava muoti-ilmiö?

Vaikka odotukset olivat paikan etukäteistuntemusta korkeammat, ei kolotuksia odotteleva 25-vuotias astu teinivuosien muistelomatkaan huvikseen. Kuvitellun kiireen vallatessa kalenterit kavereiden näkeminen kipuaa prioriteettilistalla yksinäisten tai kaksinaisten mökötysiltailojen yläpuolelle. Onko lopulta paikalla väliä? Jos helvetissä on tylsää, kannattaa vaihtaa seuruetta. Taivaassakin kun harppumusiikkiin ja huulilla pyöriviin viinirypäleisiin saattaa kyllästyä.

iTunesin soittolista vaihtaa epävireiseen Simon & Garfunkelin The Sound of Silenceen.

Tunnelma muuttuu seesteisemmäksi. Räntivä tihku valuu laseille. Lähdön voi aistia myös ikkunan tältä puolen. Pimeys ei nouse taivaalle. Kuukeudet vierivät nopeasti. Nopeammin kuin uskoisi. Silti haluaisin pakata repun ja lähteä matkaan, uuteen seikkailuun. Joskus mukaan Milanoon, toisinaan etsimään japanilaisia aaveita pohjoisesta. Kello 17:20 lähtisi lento Tokioon. Se sama AY072, jonka keulassa istuin matkalla kohti uutta seikkailua, kohti syyskuista aivopyyhekumien satumaata.