Archive for February, 2007

Satumaahan

Sunday, February 18th, 2007

Voisin joku päivä kertoa teille lukijoistani. Ehkä tiedättä enemmän itsestänne, mutta sähköinen analyysi mahdollistaa hassuja asioita. Ei ehkä ole sinänsä merkityksellistä, että viimeisen seitsemän päivän aikana joku on lukenut blogiani haettuaan Googlesta “valkosuklaakahvia”. Olennaisempaa on kuitenkin se teksti, jonka reilun vuoden takaa olin unohtanut.

* * *

Vilkuilin tuhansia pieniä taloja junan lävistäessä kaupunkia. Ihmiset olivat töissä, kellään ei ollut kiire minnekään matelevasta paikallisjunasta. Päätin vielä joku päivä ottavani tyhjän junan, ajavani päätepysäkille. Vain todetakseni istuneeni kaksi tuntia lämmitetyllä istuimella. Ja vain katsellakseni taas tuhansia ohi kiitäviä pieniä taloja.

* * *

Haluan ihan oikeasti takaisin.

Tässä ei ole mitään sarkasmia

Sunday, February 18th, 2007

Mistä on pienet bodarit tehty? Virtsasta ja hormoneista? Voin myöntää, että avoin asenne koittui tappioksi tällä kertaa. Onnelan teinihelvetti oli helvetti. Miksi teinityttö juoksee tuoppi kädessä täydessä yökerhossa? Miksi miltei kaikkien poikien hiukset ovat lyhentyneet alle kahteen senttiin? Onko homobofia-natsismi seuraava muoti-ilmiö?

Vaikka odotukset olivat paikan etukäteistuntemusta korkeammat, ei kolotuksia odotteleva 25-vuotias astu teinivuosien muistelomatkaan huvikseen. Kuvitellun kiireen vallatessa kalenterit kavereiden näkeminen kipuaa prioriteettilistalla yksinäisten tai kaksinaisten mökötysiltailojen yläpuolelle. Onko lopulta paikalla väliä? Jos helvetissä on tylsää, kannattaa vaihtaa seuruetta. Taivaassakin kun harppumusiikkiin ja huulilla pyöriviin viinirypäleisiin saattaa kyllästyä.

iTunesin soittolista vaihtaa epävireiseen Simon & Garfunkelin The Sound of Silenceen.

Tunnelma muuttuu seesteisemmäksi. Räntivä tihku valuu laseille. Lähdön voi aistia myös ikkunan tältä puolen. Pimeys ei nouse taivaalle. Kuukeudet vierivät nopeasti. Nopeammin kuin uskoisi. Silti haluaisin pakata repun ja lähteä matkaan, uuteen seikkailuun. Joskus mukaan Milanoon, toisinaan etsimään japanilaisia aaveita pohjoisesta. Kello 17:20 lähtisi lento Tokioon. Se sama AY072, jonka keulassa istuin matkalla kohti uutta seikkailua, kohti syyskuista aivopyyhekumien satumaata.

Aina töissä (ja koulussa)

Thursday, February 15th, 2007

Yhteiskunta 2.0 -blogi julkaisi pari viikkoa sitten mielenkiintoisen ja pohdiskelevan jutun eläkepommin purkamisesta sekä elämän mittaisesta oppimisesta. Tyypit esittävät mielestäni hyviä ja varmasti toimivia ideoita, mutta homman voi tyrmätä suorilta käsin: luuleeko joku tosissaan, että suomalaiset taipuvat mihinkään muutokseen?

* * *

Näiden parin kuukauden aikana täällä työskennellessäni monet ovat ihmetelleet, mitä minä oikeasti teen. Suuri shampanjaverho velloo tämän ja tiedostetun maailman välillä. Tässä karu totuus mediatoimiston arjesta. Kiitos Samille videovinkistä!

Hortonoomi liikkeellä

Wednesday, February 14th, 2007

Minne katosivat pienet ja rumat televisiokanavat? MoonTV ja ATV siirtyivät yöpornohistoriaan, mutta sankarimaiset juontajat tatuoituivat kaupunkilaisten mieliin hapottavalla voimalla. Edesmenneen Aluetelevision tuotantoa mukaillen ja yllättäen MSN:n vihjaamana YouTubesta bongattu: Hortonoomi, olkaat hyvät.

Universumi balanssissa

Monday, February 12th, 2007

Jos housut olisivat Tohtori Sykerö, olisivatko ne ruudulliset, raidalliset, karvaiset, piukat; löysät, teltalla, psykoosissa vai narkoosissa? Tohtori Sykyrö -soittoääni on kadonnut, eikä psykedeelisiä housujakaan enää löydy. Iso harmi. Onneksi huomenna Helsinkiin 13:10 saapuva Lufthansan lento 3102 tasoittaa Euroopan balanssiin.