Ehkä sittenkin vanhenen

Olen aina ajatellut, että kolmikymppiseen mennessä pitäisi tiettyjen palasien olla loksahtanut paikoilleen. Tavotteista ei tosin ole eritysesti viitsinyt stressata. Nuorella kun kymmenisen vuotta aikaa tuohon on ollut. Aamuinen suihku kuitenkin virvoitti kylmään totuuteen. Kello raksuttaa. Enää viisi vuotta, ja matkan kohti materialistisia unelmia pitäisi olla miljoona euroa lähempänä.

Onneksi ei vielä ole löytynyt sopivaa koloa ikäkriisille tai puristuspantakiireelle. Nuorena on kiva juosta (tai löntystellä) ja heilutella. Etenkin, kun matkalla kompastui vielä nappina suklaasilmiin sopivaan työpaikkaan. Mutta torstai-iltaisin on yllättävän mukava palata koulun penkille.