Palkkapäivä on aina mukavaa tilikatseltavaa. Vuokrankin maksamisesta tulee hyvä mieli. Olo on kevyt kuin läskillä lortolla ylioppilaskunnan asunnossa.

Iltapäivällä NRJ tarjosi unelmatyttöjä valkokankaalta. Pääosin miellyttävä jazz ja r’n'b painotteinen uusvanhamusta elokuva juoksi epätoivoa huutavana ahneuden, bisneksen raakuuden, rakkauden ja valintojen vaikeuden välillä. Paikoin ylipitkältä Disney-musikaalilta vaikuttaneet kohtaukset olisi voinut typistää, mutta kokonaisuus raflasi kuorsauksen lomasta. Ehkä joskus sittenkin on hyvä tehdä Abbat ja lopettaa huipulla. Kaunista.

Mutta mikä kruunasikaan illan pinkiksi ovimattoprinsessaksi: täyden vatsan gorgonzola pasta, hiljaa kaupungin läpi kolisteleva raitiovaunu vai kävely rantaviivalle ystävän vierellä?

Parisen viikkoa sitten pureskelin pakkasta ja pohdin SDP:n Minä-Me -vaalikampanjaa. Sininen kaunotar on iskenyt kerrankin oikeaan osoitteeseen, punaisen vyön alle. Vilkaiskaa video. Aivan mahtavaa!

Loput Kokoomuksen vastaiskuista lyötyy YouTubesta. Tasapuolisuuden nimissä ja muistutuksena SDP:n vaalisivusto sekä Kokoomuksen vastaava. Ja koska ihmettelette kuitenkin, voisin tähän väliin mainita etten työni puolesta ole missään tekemisissä minkään puolueen tai vaalimainosten kanssa.

Ympäristö yllätti minut taas kerran. Miten pienistä asioista ja assosisaatioista voi nousta suuria pysähdyksiä? Jalopeno toast Torissa rakkaiden ystävien seurassa oli ihanaa, mutta hämärtyvä ilta ja hyöheninä leijailevat hiutaleet nostivat joulunodotuksen pintaan.

Oli outoa katsoa grillikanaa ryystävää narkkipariskuntaa metrossa - seitsemältä iltapäivällä. Vielä oudompaa oli huomata vahingossa kuuntelevansa exän ja nykyisen musiikkia peräkkäin. Talvipyryn yllättämät kesäkengät pitivät tunteet pakastimessa. Vanhuusiän adhd:kin voi nauttia hiljaisuudesta. Koulutehtävän jälkeen aikaa on enää itselle. Ei kenellekään muulle.

Oli hämmentävää huomata suuttuvansa viattomasta uutisesta. Vaikka en ole nettipokeria koskaan edes kokeillut, aiheutti lakiehdotuksia pohdiskellut aamu-uutinen sydämentykytystä vapautta ja sanaa vaalivassa sielussa. Suuret möröt kaulapantaseurannasta ja poliisivaltion sadistisiin syövereihin kätkeytyvästä holhoamisesta sumensivat siniset silmäni. Miksei kukaan huomaa, kuinka valtio rajoittaa meitä, huusin epätoivoa suihkukopin seinälle.

Ehkä kaikki onkin vasta alkusoittoa ja vastaanpyristelyä muutokselle, jota harsosilmämme eivät vielä näe. Osa yhteiskunnallisia asioita pohtivista blogeista ja yhteisöistä uskoo jakautumisen oikeistolaisuuteen ja vasemmistolaisuuteen katoavan tulevaisuudessa. Nykyinen todellisuus ei katoa minnekään, mutta ei ole enää merkittäviä syitä, miksi esimerkiksi kovan markkinatalouden kannattaja ei voisi uskoa vanhainhoidon tärkeyteen. Yritysjohtaja saattaa olla samaan aikaan ympäristöaktivisti tai nälkäpalkalla raatava hitsaaja omaan firmaan kolikoita kantava yrittäjä. Maailma ei ole niin mustavalkoinen miksi sitä yritetään pestä. Tosin herätyskello tuskin vielä soi seuraavaan vuosikymmeneen.

On yllättävän rentouttavaa lukea aamun uutinen uudelleen ja nauraa, miten asiasta kiistellään. Olisiko ehkä taas tässäkin aika heittää vanhat asenteet romukoppaan. Rahapelien laittomuus on yhtä iso eettinen suo, kuin tupakan ja alkoholin käytön salliminenkin. Puolesta ja vastaan kyllä uskalletaan puhua, mutta toiminta jätetään turvalliseen tulevaisuuteen - seuraavien vaalien taakse.

Olipa kerran viikonloppu pitkästä aikaa. 72 tuntia hauskanpitoa, nauramista ja röörihuumoria malliin Mikkeli-in-da-house-työporukalla. Wc-baarista bongatut pöntössä kasvaneet jäkälät eivät ainakaan lievittäneet keuhkokidutusta, eivätkä epätoivoiset tunnustukset yläsänkylipsahduksista sen enempää. Nauru pidentää ikää ja onneksi elämä jaksaa naurattaa. Ja aiheuttaa pahennusta naapuripöydissä.

Nyt elämä on hiljentynyt. Istun Vaasankadulla, Portishead taustalla. Maija Vilkkumaa -aiheinen otsikko on valheellinen.