Archive for January, 2007

Linja-auto mysteerio

Monday, January 22nd, 2007

Lumen laskeutuessa kamaralle muutamilta asioilta ei voi välttyä, ei vaikka puhuttaisiin tammikuun loppujaksosta. Lasketteluvimman iskiessä ei liuttelu liukkailla auta. Rinteeseen on päästävä, mutta minkäs teet: kaksi senttiä lunta ei tee etelään talvea, eikä pohjoiseen ole näillä aikatauluilla menemistä.

Onneksi yö kuitenkin antoi tilaa aurinkoiselle aamulle. Pistelevä pikkupakkanen teki kepposen ja kirvoitti aistiharhat pintaan. Ei ollut toinen tai kolmas kerta, kun kuvan kaunis tyttö, nuori nainen istahti viereen. Pieni vilkaisu silmäkulmasta ja hymyn särähdys - miten sama kekkoslaseilla ja huputtautumisella itseään piilotteleva mysteereitä pulppuava kaunotar voi kävellä monta kertaa vastaan lyhyen ajan sisällä? Ratkaisu tuskin löytyisi kolmeen suuntaan virtaavalta yksisuuntaiselta kadulta.

Valkokauluksinen raksapoika

Friday, January 19th, 2007

Työviikko repii viimeisiä minuutteja. Seuraa excursio helvettiin: Ikean perjantaihin. Lauantaille ja sunnuntaille tiedossa ruumiillista rääkkiä. Viikonloppu vaikuttaa valoisalta. Remontti etenee, ja Merihaan betonilähiö alkaa murentua silmiin. Ei sillä, että viimeiset viikot olen joka tapauksessa lintukodossa majaillut.

Viikon saldo ei ole kasa känsiä. Kiireisen kalenterin tahdittama yhden miehen orkesteri on venynyt ja vanunut. Kaupanpäällisinä on hairahdettu Rooman matkalle, pienemmistä panostuksista puhumattakaan. Olisi aika perjantaibissen. Vielä viikonloppu, ja ehkä remontti näyttää jo puhtaammalta huoneistolta.

A real life fairytail

Wednesday, January 17th, 2007

I miss the chemistry of your kiss.
- Blue Foundation

Taavetti Pähkinäpiha

Wednesday, January 17th, 2007

Miksi ihmiset käyttäytyvät epäloogisesti linja-autoissa? Kehitysmaiden linkeissä* sentään on mukava tekemisen meininki. Rikkoutuneet renkaat paikataan yhdessä, ja kun vierustoverin kana putkauttaa munan kesken matkan, voi pienen spydärin vääntäistä yhteisvoimin ylikierroksilla kiehuvan jäähdyttimen nokassa.

Täällä kylmässä kaikki on toisin. Nenän asennosta päätellen ylihygieniset ihmiset näyttävät istuvan haisunäätä sylissä. Tyhjälle tuolille tohtii ruuhkabussissa istahtaa, mutta vapaan tuplapenkin vapautuessa paikkaa on pakko vaihtaa. Onko vieressäni tosiaan niin epämiellyttävä istua? Paikkahyppelijöiden viereen kuitenkin istahtaa joku toinen hetken kuluttua. Ja kuten ystäväni Katya näki asian, ei niin täydessä linja-autossakin voisi istahtaa jonkun viereen, kaveruksille kun kahdesta vierekkäisestä paikasta on enemmän iloa kuin yksinäisyydessä kärvistelevälle irvistelijälle. Mutta ei meillä. Väittävät, että yksin on kivempaa.

Onneksi bussissa oli sentään Pepsodent-hymyinen David Hasselhof look-a-like. Mutta katkerana loppuna: miksei lämmitys toimi kuten olisi suotavaa?

* Kuulin, että jossain päin maaseutua linja-auto, aka bussi, on linkki

Tapakasvatusta

Tuesday, January 16th, 2007

Löysä perhe loikoilee sohvalla. Pitkäksi väitetyt työpäivät väsyttävät, ehkä remontti, ehkei kumpikaan. Valtion korporaatiotelevisio työntää dokumenttia kuorma-autolla Pohjanmaata matkaavasta huonekalukauppiaasta. Tajunnan kohdistuessa unihiekasta ruudulle alan ymmärtää “edelläkävijät” -kohderyhmän määritelmää kansantajuisemmin. Pukluna kurkussa maistuvat kalusteet vaihtavat omistajaa ruudulla. Eikö rumuutta voisi kieltää lailla? Vai pitäisikö maaseudun kiiltokuvista unohtunutta elämää suojella kaupungin turmelevalta vaikutukselta?

Keskustelu on epämääräinen, karu dokumentti on kiehtova. Yhtäkkiä äiti yskäisee.
- Siveyskasvatus taisi unohtua teidän osalta.
Pervot lapset vaikenevat.