Kirpeitä sokeripaloja akvaarioliemessä

Sade. Pimeys. Myrsky. Vesi ropisee vanhempien peltikattoa vasten. Toivottavasti tuholaisoravia ärsyttää korvissa uliseva tuuli. Onneksi ei ole koiraa. Ei huvittaisi antaa virtsan valua. Toisaalta myrsky on kiehtova. Laittaisin keltaisen sadetakin ja troolarimiehen hassun hatun. Ulkona kelpaisi. Mutta ei villatakissa.

Kohta alkaa remontti pienessä luukussa. 3 metrinen lisko odottaa peittämistä, mutta ensin pitäisi valita maalit. Haluaisin räjäyttää kaapin ulos asunnosta. Miksi joku voi tehdä niin rumia rikoksia pieniä ihmisiä kohtaan? Edellinen asukas ei ole imuroinut lattiaa. Pölykissojen lilliputtiarmeija tervehti ovella. Ja tyttöjä väitetään siisteiksi! Pah! Samoja sottaajia. Pahempia.

Kuka keksi väsytyksen? Kuka keksi huonon musiikin? Ehkä voisin olla buddhalainen. Kaikki olisi pelkkää hymyä ja pulleaa mahaa. Ehkei sentään hymyä Japanissa, ehkä jossain muualla kuitenkin. Tosin jos asuisin toisaalla, en voisi olla nykyisessä duunissa. Enkä voisi katsella itseäni peilistä. Päivittäin. Vähintään tunnin. Mutta voisinko dipata sokeripaloja akvaarioveteen?