Oletteko muuten koskaan miettineet, miksei verottaja ota pitkän aikavälin pääomaverotuksessa inflaatiota huomioon? Taas yksi todiste valtion kiiltävän himosta. Muuttuisi 24-vuotta sitten hankittujen osakkeiden myyntivoittojen verotus (ja todellinen ansainta) lähinnä +/- nolla tilanteeseen. Hassua sinänsä, valtio kun muissa yhteyksissä myöntää inflaation olevan todellinen asia.

Kahdenkymmenen asteen aamupakkanen sai Albertinkatua louhivan räjäytysmiehen värisemään. “Perkeleen lonkka, että on pakko aina jomottaa”, hän sylki sätkälleen. Tuore ruuti tuoksui miehen taskussa. Kohta pamahtaisi.

Työpaikan sisäpihalla värjöttelevä pulu oli pörhistänyt pienimmätkin sulkansa ruhonsa suojaksi. Hyinen viima sai purisevan linnun pysähtymään paikoilleen.

Yle kertoi OECD:n vertailusta, minkä mukaan “Suomen lisäksi terveydenhuolto suosii yhtä paljon hyvätuloisia vain Yhdysvalloissa ja Portugalissa”. Eikö hyvätuloiset ole juuri kärsijöitä, kun ensin kustantavat riistoveroprosenteilla tehottoman puoskaroinnin ja sairastuessaan vinguttavat pankkikorttiaan yksityislääkärin kassalla? Toisaalla sentään lääkäristä maksetaan vain yhteen kertaan.

Tutkimuksen vääristyneisyyden lisäksi herää hienoinen kysymys uutisoinnin ajankohdasta sosiaalipalveluiden puolesta liputtavien odotetun vaalitappion alla. Yleisemmällä tasolla uutisointia kun ei huonona vitsinäkään voi väittää puolueettomaksi, voisimme ehkä perustaa holhouslaitoksen paleleville puluille Ylen palkkakustannuksia entisestään leikkaamalla.

“Kun kurjat kuolee pois, loppuu myös valitus”, heitti räjäytysmies kollegalleen ja sytytti tulilangan.

ja muita Nalle Puhiin verrattavia tosiasioita.

On hassua, miten hiljaisessa yöbussissa voi yksi korviin kantautuva kappale alkaa hymyilyttää. Design management -kurssiltakin bongattu Katie Meluan Blame it on the moon vetää hassuudessaan ja hauskuudessaan vertoja Breakfast at Tiffany’s elokuvalle. Järjen ja tunteiden kaatuessa samaan shakeriin lopputulos ei voi kuitenkaan olla ymmärrettävää saati symmetristä.

Pienet analyysit kimpoilivat tuikkivien tähtien taivaalle. Humina pysäytti ajatuksen. Minne voi kappaleen polku johtaa? Kuinka kovaa olemattomuuden kengänkärki voi potkaista palleille? Eikö elämä olekaan pelkkä museoviraston sivukokoelma, kun pienoiskoon vuoristorata keinuukin ruotsinlauttojen pallomeriaalloilla? Kebabia kaivannut vatsa kirvoitti kysymyksiä. Ehkä raparperin alta löytyykin vastauksen kertova puutarhatonttu. Juuri se, jota kaipaisi sunnuntaiaamun silmänavaajaksi.

So it came, and the winter took over the wonderland. A day of snowing after the day of freezing. 30 centimeters of snow fell from the sky, sometimes slowly playing in the smooth blow of the air, sometimes whipping faces by the power of storm. But after all, a peaceful evening turned out to be silent night. Nothing happened, nothing were seen. Only echos of a plough were silently crossing the road. My country road.

Härdelli on saavuttanut kliimaksin. Remontti vetelee viimeistelyä vaille viimeisiä henkosia. Kannoimme tänään sängyn ja kirjahyllyn muutoin tyhjään huoneeseen pitämään toisillensa seuraa. Muuton alla on myös syytä testata jousien natina uudessa akustisessa interiöörissä. Toistaiseksi aikaa toimitukselle ei ole siunaantunut, mutta mahdollisessa lähitulevaisuudessa tilanne saattaa muuttua. Helmikuun hyiseen puhuriin on ennustettavissa etelän lämpöä.

Töitä, koulua ja asuntoa. Ystävät, baarit, shoppailu ja urheilu ovat olleet pois muodista, vaikka viimeisin ei koskaan aallon harjalle ole kivunnutkaan. Uusia hajuja on luvassa myös näihin käyriin. Mutta miksi vuorokaudessa on vain 24 tuntia? Jack Bauerkin ehtii vaikka mitä vuorokaudessaan, miksen minä? Miten niin ihmisen täytyy nukkua? Miten niin ei voi jaksaa kaikkea? Kyllä minä ainakin.