Värillä vauhtiin

Pressosta alkanut, toissapäivänä blogissanikin noteerattu kaupunkisuunnittelukeskustelu on saanut tänään jatkoa Helsingin Sanomissa. Vuorineuvos Krister Ahlström nostaa odotetun kissan pöydälle valtakunnan vaikutusvaltaisimman median asunto-osiossa. Miksei tulevaisuuden metropolista keskustella? Miksei alueita kehitetä ihmisten, yritysten ja miellyttävämmän tulevaisuuden ehdoilla?

Tulevaisuus

Jätkänsaaren ei tarvitse olla Tukholman Hammarby Sjöstadin tai Amsterdamin Oostelijk Havengebiedin klooni. Idylliset luksustalot eivät kuitenkaan yksinään tee jättäläismäisestä kaupunginosasta miellyttävää ja virkeää asuinpaikkaa. Voisiko rentoa Keski-Euroopan tunnelmaa vihdoin yrittää rantauttaa myös näille hyisille kallioille? Jospa suomalaiset oppisivat samassa jotain vaikka paremmasta ruokakulttuurista. Vaikka kuinka teitä suututtaisin, kehtaan väittää, että Berlusconin taannoisessa ruoka-selkkauksessa oli perää. Pelkällä porisevalla padalla ei pompata maailmankartalle, vaikka kalakukko kuinka herkullista onkin.

Todellisuus

Urpo ei usko toista urpoa. Keskustelu on kiellettyä, arkkitehdit istuvat norsunluutorneissaan tunnustelematta todellisuutta samalla, kun päättäjät kieltäytyvät visioimasta mitään uutta. Tuntuuko tutulta? Näin toimittiin myös Neuvostoliitossa. Kaikesta kankeudesta huolimatta muutan silti mielelläni Merihakaan. Huvittavasta ideasta huolimatta Hesarin lanseeraama betonikolossin maalausprosessi ei minusta ole erityisemmän järkevä ratkaisu: vanhoja virheitä on turha peitellä. Niistä ei kuitenkaan opi sulkeutumalla julkisen keskustelun ulkopuolelle ja kieltämällä kaiken kehityksen tulevaisuudessa.

Toteutus

Lahonneessa veneessä ei souda yksin arkkitehdit. Kiimaantuneet asuntomarkkinat kuohuttavat monien mieliä. Ehkä olisikin aika söhäistä myös niitä. Vai mitä sanotte 43 neliön kaksiosta Iso Roobertinkadulla 190.000 euron hintapyynnöllä? Tässä tapauksessa on turha selitellä lisäarvoista. Itselleni tutussa yhtiössä putket on uusittu viimeksi 60-luvulla. Huoneistokeskuksen ilmoituksessa kehuskellaan näkymiä rauhalliselle puistopihalle. Kyllä vaan – Koffin puisto on ritsanampuman päässä, mutta toisten talojen takana. Piha ei ole puistoa nähnytkään, ellei asvaltilla nököttäviä roskakatoksia sellaiseksi lasketa.

Totuus

Asuntoiluun liittyen hyvä ystäväni totesi ihmisten usein etsivät “asuntoja, joita ei ole olemassa”. Myönnän kuuluvani itse samaan kastiin. Unelman pitäisi löytyä kohtuuhinnalla täydelliseltä paikalta. Mahdoton yhtälö. Vai onko sittenkään? Todellisuus tänään ei välttämättä ole sama asia, kuin todellisuus huomenna. Kaikesta huolimatta, vaikkei helmeä koskaan mutaisesta viidakosta löytyisikään, voisitteko ystävälliset keittiöremontoijat kiskaista tikun pois silmästä. Jos näkö palaisi, ehkä ymmärtäisitte mitä hirvityksiä kimaltavan kiimoissa luotte.